Happy New Year, my dears ! :))

Viva La Vida

Me makasimme sängylläsi. Hikinen rintakehäsi nousi edelleen tiheään tahtiin. Käänsit katseesi minuun, ja hymyilit. Suutelit minua niin kuin aina seksin jälkeen, se suudelma ei kaivannut mitään, niin kuin minun suudelmani. Se oli vain täynnä rakkautta, kiitollisuutta ja onnellisuutta. Hymyilin sinulle suudelman jälkeen. "Tiekkö mitä?" kysäisin hymyillen ja sormeni piirtelivät kuvioita rintakehääsi. "Mitä, enkelini?" Olit kutsunut minua enkeliksi sen jälkeen kun heräsin viereltäsi vaaleat hiukset kiharalla ja epämääräisessä sotkussa. "Sä olet helvetin kaunis kun sä nautit. Sä näytät vain niin suloiselta", kuiskasin ja näykkäisin hellästi korvaasi, jota mustat hiuksesi kutittelivat. Hiuksesi olivat kasvaneet kesästä. Huuliltasi karkasi vaivautunut nauru ja painoit minut kiinni rintaasi. Huulesi painoivat nopean suudelman otsalleni ja mutisit jotain, että minä olen kauniimpi.

Kurotin alusvaatteitani ja paitaasi lattialta, virnistin sinulle. Estit minua pukemasta rintsikoitani, mutta ei se minua haitannut. Sukelsin takaisin peiton alle ja painauduin kiinni lämpimään kylkeesi. "Muistatko sä meidän ekan kerran?" sanoit. Sanasi hellivät korviani ja kun katsahdin siniharmaisiin silmiisi, sukelsin siihen muistoon.

Ei se ollut erikoista, mutta sen jälkeinen tunne, hymysi, joka kohosi korviin, sinun sanasi - "Tätä olin odottanut vuoden". Pidit minua lähelläsi, hymysi ei laskeutunut mihinkään moneen tuntiin.

"Todellakin muistan. Ei sitä voi unohtaa", kuiskasin ja suutelin juuri siihen kohtaan, mistä vatsalihaksesi alkavat. Mahasi hetti sisäisesti kuperkeikan ja se sama, tuttu henkäisy karkasi huuliltasi.

Sormesi silittelivät selkääni ja ulkona oli pilkkopimeää, vaikka aamu oli jo käsillä. Kesäyön viimeiset auringonsäteet olivat langennee silmiisi kun aloitimme.

Kun väänsit kasvosi koiranpentumaiseen ilmeeseen, ja mutristit hieman huuliasi - anoit suudelmaa - olit syötävän suloinen. Painoin huuleni sinun huulillesi, nuolaisin alahuultasi ja kielesi alkoi taistella omani kanssa. Irrottauduin suudelmasta hymyillen. Kurottauduit suutelemaan kaulaani, siirryit poskelle, suulle, nenälle ja otsalle. Katsoit silmiini tiukasti ja suusi vääntyi hennosti söpöön hymyyn.

Kurottauduin ylitseni ja vetäisi bokserisi ja mustat collegehousut jalkaasi. Hento virnistys kohosi kasvoillesi. Me hiivimme keittiöön, ja yritin olla kikattamatta ja herättämättä kaikkia - sinun äitiäsi ja suloista pikkuveljeäsi. Istahdin haalean puunvärisen pöydän äärelle, siniselle muovituolille. Sinä yritit keittää ilman suuria ääniä itsellesi, ja laitoit teepannun vanhahkolle liedelle.

Asetit eteeni kulhon - tiesit mitä himoitsin näin aamuisin, varsinkin seksin jälkeen. Pöytään eksyi siis suklaamuroja seuralaisenaan maitopurkki. Tyytyväinen ja kiitollinen hymy levisi kasvoilleni ja pian sain teekupin eteeni. Sinun keittämäsi tee vain maistui parhaalta.

Istuit minua vastapäätä, samanalaiselle sinisille muovituolille, ruisleipä ja kahvimuki kourassasi. Katselin kun mussutit leipääsi ja hörpit kahvia, ilman paitaa, hiukset sottuisesti sekaisin - etkä olisi voinut olla yhtään seksikkäämpi, mutta silti niin suloinen. Ja sillä hetkellä kun pikkuveljesi huudahti keittiön ovelta "Sinä syöt minun muroja!" - en olisi voinut olla onnellisempi.

I'm going crazy.

 

Hän ei pelännyt. Hän ei epäillyt suojelusenkeleiden olemassaoloa. Hän oli rohkea. Hän oli upea. Kunnes hän päätti osavaansa lentää.


Ja kuoli.

If i lay here and die in your arms.

Jos kuolen tähän käsillesi, suutelisitko minua, jotta tietäisit olisinko elossa? Itkisitkö, surusta vai ikävästä? Uskaltaisitko hymyillä minulle, vielä viimeisen kerran? Yrittäisitkö elää heti, vai luovuttaisitko? Kuolisitko sinäkin, henkisesti tai fyysisesti? Rakastaisitko minua vielä ikuisesti, sisällä, syvällä sydämessäsi? Piilossa, suojellen minun muistoani. Tekisitkö niin, jos pyytäisin, että jatkat elämääsi, mutta muistat minut?

I wanna die in my fears.

Istuin nurkkapulpetissa yrittäen kuunnella änkyttävän tytön esitelmää. Tyttö oli niitä normaaleita vetyperoksidiblondeja, joiden älykkyysosamäärä oli nolla. En vain pystynyt keskittymään, suuri pallo nimittäin jatkoi kasvamistaan kurkussani. Se kuristi, ja kädet tärisivät. Minun pitäisi astua luokan eteen, silmien eteen, naurettavaa. Kaikki pilkkaisivat minua, nauraisivat. En halunnut olla ihmisten huomion keskipisteenä.

Havahduin taputuksiin. Nostin katseeni pulpetista. Vielä yksi esitys armonaikaa. Nielaisin. Tunsin tuijotuksen korvassani. Vilkaisin sivulleni, arvasin. Se blondi tuijotti minua, ivallisesti. Ihan kuin tietäisi ongelmistani. Nielaisu.

Opettaja käveli ohitseni, ja avasin nopeasti suuni. "Ope, voinks mä mennä vessaan?" Opettajan nyökätessä pudotin avaimet ja puhelimen taskuuni. Hiljaisuudessa kävelin ulos luokan ovesta.

Askeleeni eivät suunnanneet vessaaan, vaan ulos aulan ovesta, portaista alas, ulko-ovista ulos. Koulun pihasta pois. En palaisi vähään aikaan. Jalkani ikään kuin lensivät eteenpäin ilman pään määräysvaltaa. En palaisi edes kotiin, koska minut pakotettaisiin takaisin kouluun.

Kaivoin taskustani lompakon. Siellä odotti äidin eilen antama kymmenen euron seteli, sekä Visa. Vaivalla säästämäni rahat kirkuivat tililläni, ne eivät halunneet, että kulutan niitä. Minä vähät välitin.

Kadulla tuntui siltä, että kaikki huomasivat, mitä olin tekemässä, ja kuinka pienen syyn takia.

Siinä se oli edessäni. Tampereen rautatieasema. Nielaisin astuessani suurista puisista ovista sisään. Astelin automaatille ja näppäilin pääteaseman nimen ruudulle. Rovaniemi. Kortti aukkoon ja siinä oli minun junalippuani. Pakoni.

Seisoskelin laiturilla, kädet täristen. Kylmänväreet kulkivat selkärankaani pitkin muualle kehooni. Ne voimistuivat kun juna jarrutti kirskuttaen eteeni. Hieman vapisten astuin junaan, kuin pelästynyt jänis.

~

Kävellessäni junan käytävällä, tuttu lämmin ääni pysäytti minut."Ninni, mitä sinä täällä teet? Kulta pieni, miksi sinä vapiset?" Kummitätini. Nielaisin ja katsoin oikealle, jossa istui pyöreähkö kasvoinen nainen. Nielaisin ja istahdin hänen viereensä.

"Mä karkasin koulusta, en mä kestäny esiintyy", aloitin hyvin hiljaisella äänellä. "Ei kukaan uskonu mua, että mä kuolen jos mä olen siellä edessä." Hän katsoi minuun lohdullisesti. "Minä uskon sinua. Minä hoidan tämän."

God.

Miksi me uskoisimme johonkin, jonka joku vain kertonut meille, jossa ei ole mitään järkeä? Emme me usko, että se on totta. Siti haluamme uskoa johonkin, johonkin suurempaan kuin vain me.

Jos joku todistaisi, jotenkin, minun päähänii käyvästi, että suuri voima, Jumala, on oikeasti olemassa, uskoisin. Jos joku näyttäisi minulle, että hei, katso tuolla on enkelisi, se suojelee sinua, kyllä minä uskoisin.

Kyllä minä uskon, enkeleihin. Jonkun on pakko suojella meitä, pahoilta. Tässäkään ei ole mitään järkeä, eihän? Koska maailmassa on jotain pahaa, pakko siellä on jotain hyvääkin oltava. Jotain joka auttaa meitä. Kuolleita sukulaisia, ystäviä. Rakkaita.

Ei välttämättä ole Jumalaa, suurta voimaa. Itse en siihen usko. Me vaikutamme. Ehkä kuoleman jälkeenkin.

Myös me suojelemme toisiamme pahoilta. Mekin olemme enkeleitä. Mutta enkelitkään eivät ole täydellisiä.

Kukaan ei ole täydellinen, joten ainakaan täydellistä Jumalaa ei ole olemassa. Jumalahan loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen, tai niin kerrotaan. Kaikilla on virheensä. Mutta se tekee meistä jonkun silmissä enkeleitä, täydellisiä.

Ehkä Jumalalla on alkoholiongelma? Tai skitsofrenia?

i wanna be perfect.

 Halusin olla niin kuin muutkin, halusin olla niin kuin ne. Halusin olla muiden silmissä täydellinen, halusin olla joku muu. En tiedä mitä kävi, mutta päässäni vain naksahti. Enää en välittänyt, enää en halunnut tietää. Minua ei kiinnostanut tietää, mitä muut ajattelivat. Minua kiinnosti vain, mitä sinä ajattelit minusta. Piditkö sinä minusta, juuri tällaisenä kun minä olen, sisältä, en ulkoa. Pidätkö minusta, vaikka olen jonkun muun näköinen?

Ei sinua haitannut, tummat lyhyet hiukseni, poikamainen tyylini. Kuitenkin, se en ollut minä. Tai, ainakaan enää en ole se mustasilmäinen tyttö, joka pukeutui ylisuuriin paitoihin. Haluan olla nyt ihan minä, nainen, ja pukeutua juuri niinkuin minun tekee mieli juuri sinä päivänä. Jos halusin olla hameessa ja söpönä, minähän sitten olin. Jos halusin hautautua kaulahuiviin ja piiloutua hupun alle, minähän tein sen. Eikä se haittaa sinua, vieläkään. Sinä todellakin pidät siitä, mitä minun sisälläni on.

Morning love.

Katsoin sinua hymyillen, kun nukkuville kasvoillesi lankesivat ensimmäiset auringonsäteet. Olin kietoutunut osaksi yhteiseen peittoomme, ja kurotin lattialta äänettä vaatteitani. Mustien alusvaatteiden lisäksi sinun sininen paitasi eksyi päälleni. Olin runsaasti sinua pienempi, joten hukuin siihen.

Kun silitin kullanhohtoisia suortuviasi, avasit syvänmeren väriset silmäsi. Niiden väri toi aina mieleeni tuman veden, ei sellaista turkoosia etelän merivettä, vaan tummaa, kuin kylmää jäävettä. Pystyin eksymään silmiisi useasti päivän aikana, hukuttauduin niihin. Punertavat huulesi kaartuivat hennosti ylöspäin, ja suutelin sinua nopeasti.

Painauduin tiukasti kiinni kainaloosi, se oli turvapaikkani, sitä ei kohtalo saanut viedä minulta. Se saisi viedä rahat, talonkin, mutta tämä oli se paikka, asia, joka oli minulle oikeast tärkeä. Ei seksin, ei fyysisen puolen takia. Vaan henkisen, sillä olit osoittanut minulle, että sielunkumppanit ovat todellisia. Että se oikea on olemassa. Eikä sitä pidä etsiä, vaan se kävelee sinua vastaan.

Juokse paljain jaloin kesäsateeseen.

Hän juoksee, tuolla, niityllä. Haalistuneessa kukkamekossaan hän juoksee, balettitanssijan askelin. Valaiseva hymy kasvoillaan. Se hymy vain levenee entisestään, kun melkein pilvettömällä taivaalta putoaa sadepisaroita. Taivaan rannalle piirtyy haalea sateenkaari. Vaikka hänen vaaleita paljaita jalkoja särkeekin, paleltaa, hän jatkaa kaunista tanssiaan aamussa. Tanssia täynnä iloa, elämänhalua. Tanssia täynnä intohimoa, rakkautta. Se tanssi on hellää, koskettavaa. Se saa sydämen pysähtymään, tuijottamaan. Se saa leuan loksahtamaan.

Tuuli tarttuu kiinni mekkoon, tuuli yhtyy taidokkaaseen tanssiin, jossa ei ollut koreografiaa. Se tuli suoraan sydämestä.

Tanssiessaan hän tunsi olevansa vapaa, tunsi lentävänsä kuin perhonen. Tyttö avasi tiukan kalanruotolettinsä, ja niin ruskeat hiukset yhtyivät tanssiin.

Se tanssi päättyi halittuun polvilleen kaatumiseen. Tyttö katosi korkean heinän sekaan. Poskelle vierähti suolainen kyynel, joka sekoittui sadeveteen. Se oli ilon, onnen kyyne. Häntä eivät haitanneet mutaiset jalat, likainen mekko tai kastuneet hiukset. Tämä oli kaunista. Hänen oma maailmansa. Tanssi, sade, aamu, kukkamekko, vapaus. Tämä oli raskasta, tärkeää, ennen kaikkea omaa.

my other blog.

meetmeatyourworst.blogspot.com

In the shadows.

 Me kätkeydytään varjoihin, vaikka halutaan loistaa parrasvaloissa, niiden keskellä. Me hukutaudutaan murheisiin pimeyden varjoissa, mutta me halutaan olla onnellisia, valoissa ja lämmössä. Me kerrotaan toisten murheita, jotka he haluavat piilottaa varjoihin, mutta itse pidetään paljon asioita poissa valon tieltä. Me uskotellaan lapselle, ettei pimeässä ole mitään pelättävää, vaikka sisimmässämmme me pelätään itsekin.

 Me sytytetään lamppu, kynttilä, jotta me voidaan karkoittaa pimeys, vaikka osa siitä asuu sisällämme. Me puhutaan kuinka muut ovat pahoja, mutta entä omat tekomme?

 Me haukutaan, huudetaan, kidutetaan, raivotaan, tuhotaan. Minkä takia? Itsemme, emme muiden, vaikka me uskotellaan niin itsellemme. Me tehdään tämä muiden vuoksi, eikö niin.

Ihminen on omituinen eläin.

i wish that it would be summer.

Katso kuinka se juoksee,
innoissaan,
ja onnellisena.

Kuinka sen kieli roikkuu ulkona,
kun se läähättää kuumuuttaan.
Kuinka se näkee kiiltävän sinisen värin,
kuinka sen silmissä välkähtää.
Innostus.

Kuinka se nopeuttaa rennon hölkkänsä juoksuksi,
ja kirmaa lempeän veden syleilyyn.
Kuinka se antaa rauhallisesti aaltojen koskettaa,
kuinka se nauttii niiden lempeästä halauksesta.

Katso kuinka koiran turkki muuttuu märäksi,
ja painavaksi,
se ei anna sen häiritä.

Kuinka se palaa luokseni,
ja tökkäisee kättäni lempeästi.
Kuin kiitokseksi.

The girl with magical music.

Hän istui, koko koulun edessä,
mustat kajaalit silmissään,
mustiksi maalatut huulet tiukasti yhteenpuristettuina.
Mustassa hupparissaan,
mustissa farkuissaan.

Hitaasti hän alkoi soittaa,
hennosti, selloa,
mutta ääni oli iskevä.
Surumielinen, synkkä.

Melodia karkoitti kaiken ilon salista,
pakotti jokaisen kuuntelemaan.
Se paotti ajattelemaan,
itseään,
ja muita.

Sali istui täysin hiljaa,
osa silmät kiinni,
nauttien.
Osa tuijottaen,
järkyttyneenä, yllättyneenä.

Ja kun esitys loppui, verhoista kiitti pieni, valkoinen hiiri.

Kukaan ei taputtanut.
Ilman ääniä, ilman kumarrusta,
hän poistui lavalta.
Hymyillen salaa.

Happy B-day darling.

Sinä olet tärkeä,
sinussa on sitä jotain.
Sinä näytit, että sielunkumppanit ovat totta.
Sinuun minä olen kasvanut kiinni.

Sait minut ulos kuorestani,
sinä huolehdit minusta.
Sinä välität ja näytät sen.
Sinä olet suloinen, hassu, ihana.
Sinulle haluan näyttää tunteeni.
Sinä olet osa elämääni, suuri sellainen.

Olet minun koko maailmani,
sinä olet minun.
Sinä olet rakas.

I will win.

Vielä jonakin päivänä,
minä näytän teille.
Nauran teille päin naamaa,
tallaan teidät niin kuin te tallasitte minut.
Niin kuin te hakkasitte minut maanrakoon,
yrittäen saada minut luopumaan.

Minä näytän teille,
vielä jonain päivänä saan nauraa teille.
Kun minä toteutan unelmaani,
jonka te yrittitte tallata.
Unelmaani, joka on minulle tärkeä,
ja josta en luovu.
Ikinä.

Teidän yrityksenne lannistaa minua,
vain vahvistavat.
Koska jonain päivänä,
se on totta.
Koska jonain päivänä,
näytä teille,
että te olitte väärässä.

Announcement.

Nyt saattaa tulla, luultavasti, kuukauden mittainen postaustauko NaNoWriMon takia, joten saatte pärjätä ilman mua. 2 viikkoo sitten sain uuden kameran, Canon Eos 1100D, jes! En oo hirveesti päässy viel kuvaileen, kun oltiin siellä San Diegos, tai kuvailinhan mä sielläkin. Illalla luvassa vielä ehkä viimeinen postaus ennen taukoa. :) Mulla on kyllä tekstejä julkaistavana vino pino. :D

Youth.

Lilli sytytti syöpäkääryleensä, punaisen Malboron, ja virnisti edessään istuvalle pojalle. Keittiön läpi kulkeva tyttö nyrpisti nenäänsä lievästi humaltuneelle viiden nuoren porukalle. Tytön astuttua takaovesta pihalle seurasi naurahtelua, jonka jälkeen eräs tytöistä avasi suunsa.

"Joonas, nii mitä sä olit sanomas niist sun synttäreist?" Juulia kysyi ryöstäen Lillin tupakan tämän kädestä, saaden päälleen tulvan kirouksia. "Joojoo, yks imu", tyttö naurahti vieressää istuvalle punapäälle, laskien sitten päänsä Aleksin reidelle.

"Nii, mä olin sanomas..." Joonas aloitti, mutta joutui keskeyttämään maassa makaavan tummahiuksisen pojan päästämään röyhtäisyyn, joka sai aikaan naurukohtauksen - tai hihityskohtauksen jos puhuttiin tytöistä.

"Oke, tukkikkaa ny ne turpanne", Tumppi sanoi virnistellen lattialta, luoden sitten katseen vaaleahiuksiseen Joonakseen, joka aloitti puhumisen. "Niin tosiaa, mitää pippaloit ei oo tulossa, ainakaan meillä. Mutsi ilmotti et se, ja faija ei jätä mua yksin kotiin, eli joko mä lähen niitten mukaan Hesaan tai ne jää kotiin". Yleensä hyväntuulinen poika näytti jokseenkin muserretulta, samoin kuin muu joukko. Lilli kruunasi tilanteen saavillisella kirosanoja.

"Mä sain kuningasidean, lähe sä Joonas Hesaa ni me bailataan teil sun synttäreiden kunniaks", Tummppi virnisti ja kääntyi selälleen lattialla. "Just joo Tumppi", Joonas naurahti heittäen toista tyhjällä tölkillä.

Viereisessä huoneessa musiikkia käännettiin kovemmalle.

"Ai hei, toi sattu", Tumppi mutisi, samalla Joonaksen kumartuessa toisen ylle. Tummahiuksinen painoi huulensa Tumpin omille, mutta suudelma jäi lyhyeksi Joonaksen muistaessa kolmen silmäparin tuijottavan heitä. Blondi siirtyi nopeassti takaisin paikalleen istumaan ja laski katseensa maahan. Tumppi katseli ympärilleen virnistellen.

"No just, supersöpöä", Lilli naurahti sarkastinen sävy äänessään. Punapää tumppasi tupakkansa ringin keskellä olevaan tuhkakuppiin. Juulia hymyili Joonakselle hieman rohkaisevasti ja vaalea poika huomasi, ettei Aleks ollut huoamannut mitään. Poika oli ollut liian kiinnostunut Juulian ruskeista hiussuortuvista, joita näpräsi Juulian pän edelleen leväten pojan reidellä. Aleks katsoi hölmistyneenä Joonakseen, jatkaen sitten puuhaansa.

"Miks just mun pitää olla tää katkera ikisinkku?" Lilli valitti, kovaan ääneen, kuten aina. Musiikki alkoi pauhata kovempaa.

"Tää talo sortuu kohta..." Juulia mutisi ja virnisti. Tumppi ei kuitenkaan huomioinut Juuliaa, vaan virnisteli Lillille. "No sä oot valmiiks aina katkera, niins ähän sovit siihen rooliin. Pitää pitää sut sinkkuna", poika letkautti ja syöksähti piiloon Joonaksen selän taakse. Poika ei halunnut saada toista tölkkkiä päähänsä. Tummahiuksinen oli tottunut olemaan lentävien esineiden maalitaulu kommenttiensa takia. Tällä kertaa punapää tyytyi vain näyttämään kieltään, ja Tumppi ryömi pois piilostaan.

Keittiön ovi avautui ja musiikin pauhu tulvi olohuoneesta keittiöön. Oviaukossa seisoi vahvasti humaltunut tyttö kädessään puolityhjä viinapullo. "No olishan tää pitäny arvata. Jos ette ny tuu tonne muitten kaa, saatte kyl jättää seuraavat mun bileet väliin", tyttö puhui puhe vahvasti sammaltaen. Porukka alkoi nousemaan lattialta, joskin Tumppi hieman vastahakoisena.

"Let's go partyy!" Lilli huudahti nauraen sulkiessaan keittiön oven.

Take a chance and be strong.

Avaa siipesi,
pieni enkelini.
Ota mahdollisuus,
ota se ja mene.

Uskon sinuun,
pystyt olemaan yksin.
Vaikkei olekaan helppa olla vahva,
tiedän että pystyt siihen.

Avaa siipesi,
rakkaani,
älä katso taaksesi,
olet vahva, vaikket sitä tiedäkään.

Little light in the dark.

Katso mua silmiin,
älä muualle.
Suutele mua,
älä tuijota.
Halaa, purista,
älä työnnä pois.

Suutele mua huulille,
suutele mun kaulaa.
Hymyile mulle,
naura mun kanssa,
älä tee tästä niin vakavaa,
hankalaa.

Ollaan vain me,
omat itsemme.
Kosketaan, suudellaan,
hymyillään, nauretaan,
rakastutaan aina uudelleen.

where's my darling?

Tänä iltana,
taisin lähettää
lentosuukon
Atlantin toiselle puolelle.

tuuli tuule sinne missä muruseni on?

imperfection is beautiful.

hey idiot, i love you.

"sometimes, two people have to fall apart to realize how much they need to fall back together"

"love me like the world is ending"

"my heart is yours"

"it's a long story. started when i met you"

"never say goodbye, because saying goodbye, means going away. and going away means forgetting"

"you may say i'm a dreamer, but you know what? you're the only one i dream about"

"you - that's the worst desicision that i've ever did but i never will regret it"

"i like when you smile, but i love it when i'm the reason"

"i will never let you fall. i'll stand up with you forever. i'll be there for you through it all. even if saving you sends me to heaven"

Dead isn't so beautiful as they say.

Miksi en ottaisi askelta? Miksi en katsoisi alas korkealta, lentäisi alas? Miksi en varastaisi äitini lääkkeitä, ja kuolisi yliannostukseen? Kaikkeen oli vain yksi vastaus, äitini takia. En voisi tehdä sitä hänelle, vaikka emme olletkaan niin hyvissä väleissä enää. En voisi tehdä sitä hänelle sen jälkeen, kun mummini kuoli.

Mummi oli minulle todella tärkeä. Roolimallini. Maailman vahvin nainen. Mummi ei edes ollut vanha kuollessaaan, elämänsä voimissa todellakin oli. Mutta miksi hän oli sitten sairastunut rintasyöpään, joka oli levinnyt hänen kehoonsa? Eikö niin vahva ihminen ansainnut elää? Olisin tehnyt mitä tahansa, jotta olisi kuollut hänen puolestaan, mutta se ei oikeastaan ollut mahdollista oikeassa elämässä. Ei tässä maailmassa.

Kuolema taisi tykästyä mummiini, sillä hän vei äitinikin. Pian mummin jälkeen. Tällä kertaa kuolema oli itseaiheutettu. Olin juuri muuttanut pois kotoa, ja tulin hakemaan vielä viimeisiä tavaroitani, sekä palauttamaan avaimeni. Pysähdyin eteiseen katsomaan isäni kuvia, en ollut koskaan nähnyt koko miestä. Hänkin oli kuollut, mutta ennen minun syntymääni. Kuinkahan äitini oli jaksanut koko loppuraskauden ilman rakastaan?

Mikään ei ollut niin hirveää, ei edes mummin kuolleena näkeminen. Se näky oli jotenkin vain niin kamala. Äitini, roikkui keittiön kattokruunun koukusta. Kattokruunu oli aseteltu sohvalle ja paperinpala taitettu siististi sen viereen. Mummi sentään oli rauhallisen ja levollisen näköinen, äitini riippui surullisena, jotenkin kauhean näköisenä keskellä keittiötä. Ahdistus alkoi kasvaa, aina vain isommaksi palloksi mahassani, kunnes uskalsin edes avata kirjeen.

”Rakas Elisa,

tiedän ettei tämä ole sinulle oikein. Toivon ettet tule perässä, mutta jos tulet, Kuolema ottaa sinut ilosylin vastaan, minä ja mummi kyynelehtien. Minä tein tämän, aivan itseni vuoksi, itsekkäistä syistä, ja viime hetkillä luultavasti kadunkin päätöstäni. Kultaseni, ole ja pysy vahvana. Ei minulla ole muuta sanottavaa. Saat kaiken mitä omistan, olethan tyttäreni.

Haikein terveisin,

äitisi.”

Kyyneleeni kastelivat paperia, tiptap. Ahdistus, se suuri pallo minun mahassani, yritti nousta pitkin ruokatorvea ja tukehduttaa minut. Jotenkin taistelutahto alkoi heräilemään. Ei selviytymiseni puolesta, halusin vain itse olla se, joka minut tappaisi. Ei vanhuus, ei onnettumuus. Oma käteni.

Yksi, kaksi ja viisi askelta. Seisoin kuolleen äitini vessan ovella. Laskin käteni hiljaa, hitaasti kahvan päälle ja painoin sitä alaspäin. Klaks, kuului ovesta kun se aukesi ja riuhtaisin sen auki kokonaan. Tiesin tarkkaan mitä olin hakemassa, unilääkkeet ja masennuslääkkeet.

Taskuni täynnä lääkkeitä, kuljin ympäri taloa. Harhailen, tietämättä mistä etsiä. Etsiä juomaa, jolla saisin lääkkeet alas. Juomaa, jolla olisi petollinen vaikutus. Aivan, viinakaappi.

Kumosin muutaman, viisi lääkettä kurkkuuni. Putosin laskuista toisen kourallisen jälkeen. Oloni heikkeni, kaikki vain pyöri. Mutta ah, miten ihana tunne se olikaan! Kuinka hitaasti tunsin sydämeni lyövän hitaammin, kuinka veri kulki suonissani hitaammin. Kuinka aivoissa toiminta hidastui.

Se ei ollut kaunista niin kuin luulin. Se oli nopeaa, ohimenevää. Pimeys. Ei valoa tunnelin päässä. Vain ahdistuneisuuden synkkä syleily, karheaa kangasta alastomalla ihollani. Ja minä hoksasin, ettei ollut taivasta, ei helvettiä, vain Kuolema otti omakseen jokaisen, karheaan syleilyynsä. En löytäisi täältä mummiani, enkä äitiäni. Olisin ainiaan yksin, loputtomasti karheassa syleilyssä.

Beautiful

Hän oli kauniimpi kuin kukaan. Hän oli kalpeampi kuin kukaan muu. Hänellä oli pidemmät ripset kuin kellään muulla. Hänellä oli syvimmät siniset silmät, kenellekään ei ollut syvempiä tai vaaleampia. Hänellä oli kaikkea, mitä toivoa saattoi. Rahaa, huvila, koira. Poikaystäviä tuli ja meni. Mutta silti hän oli onneton, voi tyttörukka.

Neiti käveli selkä suorana alas portaita, hymyili lempeästi hovimestarille ja istahti yksinäiselle aamiaiselleen. Hento pyyhkäisy poskelle ja hän otti pieneen käteensä hopeisen haarukan. Haarukalla hän kalasti lautaseltaan viinirypäleen, elegantisti. Valkoiset käsineet koristivat muutenkin vaaleita käsivarsia aina kyynärpäähän asti. Puhvi-hihat valkoisessa mekossa. Korsetti puristi niin pientä naista pienemmäksi. Muutama narri heilui hetken hänen edessään, kunnes hän ikävystyneenä ne hätisti pois.

Neiti lopetti aamiaisensa ja kopisteli koroillansa ja pitkässä mekossaan keskelle puutarhaa, suihkulähteen reunalle. Ikävystyneenä neitokainen katseli lintujen, kauniiden ja pienten lintujen lentämistä. Jonkun matalat korot kopisivat ohi. Lyhyt hame, palvelusväkeä. Neiti katsoi naisen perään, yhtäkkiä tuniten olonsa haikeasti. Palvelustyttö oli laiha, mutta silti naisellinen. Hänen tummanruskeat hiuksensa olivat kireällä nutturalla, jota ympäröi valkoinen pitsinauha. Suuri rusetti piti essua mustan ja yksinkertaisen mekon päällä. Neiti ei ollut ennen nähnyt tyttöä. Palvelustyttö pysähtyi, luultavasti tuntien hänen katseensa selässään. Kopkop, matalat korot sanoivat palvelustytön lähestyessä. Kohteliaasti hän kysyi: ”Neiti, tarvitsetteko Te jotain?”

Neiti katsoi palvelustyttöä hellästi kasvoihin. Hän nousi seisomaan, ja katsoi nyt palvelustyttöä alaspäin, mutta vain hieman. ”Jos viitsisitte tulla käymään kamarissani, minulla on teille asiaa”, neiti kuiskasi, lähtien sitten kävelemään, hitaasti ja hiljaa kohti suuria lasisia, täydellisiä ovia.

Palvelustyttö astui ihmeissään korkeakattoiseen luonnonvalon valaisemaan vaaleaan huoneiseen. Mielessään palvelustyttö mietti paikkaa täydelliseksi, eikä voinut ymmärtää, kuinka neiti oli niin onneton. ”Mitä Te halusitte, neiti?”

Neiti hipaisi sormellaan palvelustytön poskea. Palvelustyttö näytti pelästyneeltä, kaikkosi askeleen taaksepäin. Neiti tuli perässä. Nyt hipaisu kohdistui kaulalle. Palvelustyttö kääntyi ympäri, lähteäkseen pois. Neiti tarttui rusetista kiinni. Palvelustyttö otti askeleen ja rusetti avautui. Essu putosi äännähtämättäkään lattialle. Palvelustyttö pysähtyi katsomaan neidin silmiin. Täydellisen syvät  ja vaaleansiniset silmät. Täynnä onnettumudeen paloa. Toivon vilke pilkahti neidin silmissä. Neidin kädet kietoutuivat palvelustytön ympärille, hitaasti ja varmasti.Hän painoi täydelliset, punaiset huulensa palvelustytön huulille.

~~

He makasivat vierekkäin, alasti neidin pehmoisen peiton alla. Neiti katsoi hymyillen palvelustyttöä, eikä vieläkään tiennyt tytön nimeä. ”Sinä olet kaunis. Tämä on kaunista. Meidän rakkaus”.

Hei te kirjoittajapörrääjät!

Te lukijat, jotka itse kirjoitatte tekstiä, saanko esitellä teille NaNoWriMon?

National Novel Writing Month. Hurahdin tähän tempaukseen viime vuonna, tosin en saanut novelliani ikinä valmiiksi. Idea oli liian huonosti suunniteltu. Lisäksi aloitin pari päivää jäljessä, mikä ei ollut hyvä idea.

Elikkä ideana on kirjoittaa 50 000 -sanainen novelli MARRASKUUN(olin ensin kirjoittanut lokakuu x__x) aikana! Voit kirjoittaa mitä genreä tahansa, kukaan ei lue tekstiäsi, ellet sitä erikseen jossain julkaise. Voit kirjoittaa suomeksi, englanniksi tai vaikka ruotsiksi jos siltä tuntuu.

Lisää tietoa: http://www.nanowrimo.org/

love.

I'm so in love,
i'm so happy now,
does it show?

I've never felt like this,
and this is so cliché,
but i can't help it.

Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne

Lyönti poskelle. "Kerjäsit sitä." "Kyllä, herra." Mies käveli pois naisen luota. Nainen siisti essuansa, eikä ilmekään värähtänyt. Punainen väri kohosi voimakkaasti oikealle poskelle.

"Jasmine, mitä tänään on ruokana?" mies leperteli. Nainen pilkkoi nopeasti salaattiaineksia ja heitti ne kulhoon . Timanttisormus kimalteli vasemman käden nimettömässä. "Vastaa!" mies ärähti ja kietaisi vahvan kätensä hennon naisen vyötärön ympäri.

Nainen mutisi hiljaa vastauksen miehen vetäessä aseen taskustaan naisen ohimolle. "Minä rakastan sinua, Johhny." Pienet askeleet keittiön ovelle. "Isä, älä tee sitä."

Ja mies laukaisi aseen.

Ei ole yhtään häpeä jos joutuu hulluuslääkärille kun on vähän dingdong viriviri tööttööt.

Muistan, kuinka häpesin astua tähän tuttuun huoneeseen. Kuinka pelkäsin, että minut suljetaan laitokseen. Nyt voin ylpeänä sanoa, että hei, olen ollut täällä. Istunut tuossa sohvalla. Itkenyt ja nauranut sekopäisenä. Tuijottanut ystävällisiä sinisiä silmiä. Laskenut tapetin raitojen määrän. Opetellut ulkoa tapetin raitojen värit: beige, ruskea, tummempi rskea, beige, ruskea... Muistan kuinka hermostuneena raavin reisiäni, sain kynsiä, purin poskiani ja huuliani.

Häpesin ongelmiani. Stressasin jokaista tilannetta, jossa piti puhua. Suuni avaaminen oli suuri ongelma. Oksentelin, kun seinät tuntuivat kaatuvan päälleni. Pelkäsin kosketusta. Kotonakin tunsin olevani turvassa vain omassa sängyssäni peiton alla. En tajunnut että ongelma oli noin suuri, enkä oikein vieläkään tajua, miten äitin päästi tilnateen noin pitkälle. Hänkin häpesi. Oma äitini häpesi minua. Ainoata lastaan. Nykyään välimme ovat hyvät.

Muistan, kun seisoin tärisevänä koulukuraattorin ja äitini välissä vastaanotolla. Aula oli miellyttävä, kasveja, nojatuoleja, muotilehtiä. En uskaltanut istua, en uskaltanut koskea mihinkään. Äitini ryysti hermostuksisaan kahvia. Koulukuraattori jutteli minulle mukavia, yrittäen saada minut puhumaan. Se vain sai minut hermostumaan entistä enemmän.

Sitten ovi aukesi ja miellyttävän näköinen naishenkilö talutti minut sisään huoneeseen. Kuraattori ja äitin ja jäivät odotushuoneeseen. Istuin hiljaa vaaleanoranssille nahkasohvalle.

Näitä käyntejä jatkui loputtomiin. En muista mitään, en halua. Aina sama kaava. Miita elämää minulle ei ollutkaan.

Nyt olen vahvempi, mutta silti raunioina. Peloissani. Silti, olen päättänyt pärjätä ilman häntä. Aion koota oman elämäni, olla vieläkin vahvempi. Aion nousta omille jaloilleni ja nauraa maailmalle, nauraa niille jotka yrittivät musertaa minut. Nyt sanon viimeisen kerran, hänelle, hyvästit.

you maybe know this.

Tartuin sinua kädestä kiinni,
vedit sen pois.
Painoin huuleni omillesi,
työnsit minut pois.

Tiesin että se olin minä,
aiheutin tämän.
Niinpä nousin viereltäsi,
ja hermostuin itseeni.
Painoin pääni käsiini,
ja suru valtasi minut.

Kasasit itsesi,
et kestänyt katsoa minua.
Kietaisit kätesi ympärilleni,
vaikka vastustinkin.
Lohdutit minua, kunnes olin rauhoittunut.

En tiedä tiedätkö,
mutta luulen että tiedät.
Olet minulle tärkeintä,
mitä voin löytää.
Sinusta,
en halua luopua,
koska olet osa minua.

~i love you

an august night. part 2

an august night. part 1

Pain.

Tiptip,

tummanpunainen veri tipahteli valkoiselle lavuaarille.

Minun oli pakko,

halusin tietää,

tuntuuko mikään enää miltään.

Onko missään enää järkeä,

kun satutan kuitenkin,

kun kuitenkin kaikki katoavat ympäriltäni,

lopuksi.

Keskityn nyt tähän,

pistävään kipuun,

ainoaan mikä on enää olemassa.

Mikä minusta on oikein tullut?

Yksinäinen,

masentunut,

elämälläni ei ole enää tarkoitusta.

Johhny Cash - Hurt

http://www.youtube.com/v/o22eIJDtKho

F-f-f-falling

Tears falling from my eye.

Miksi valuvat kyyneleet?
Miksi suru valtaa minut?
Miksi ei hymy oleile kasvoilla?
Miksi haluan itkeä?

Kaiken syypää,
syy kaikkeen,
olen minä,
olet sinä,

me.

Se oli hankalaa, liiankin,
mutta silti tämäkin sattuu.
Tämä sattuu enemmän kuin se.
Ero sinusta on pahempi,
kuin sinä.

Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen.

"Osaatko lentää?"
"Ei ihminen osaa lentää."
"Pelkäätkö?"

Roosa katsoi alas jyrkänteeltä. Syvä kuilu, jonka pohjalla kuoleva joki yritti selvitä hengissä. Tyttö nyökkäsi ja ruskea nuttura hänen päälaellaan heilahti.

"Sitten osaat lentää", tumma, hoikka nainen sihisi.

Pelokas katse voimistui hetkeksi Roosan silmissä. Se sammui pian, tilalle astui tyhjyys. Horjahdus kohti oranssia reunaa, mutta nopeasti jalka astui taaksepäin.

"Yritä. Lennä. Pelastu."

Roosa sulki meikittömät silmänsä. Oikea käsi puristui nyrkkiin.

"En pelkää. En lennä. En halua", tyttö puhui tummanpunaisilla huulillaan. Toinen nainen tuhahti.

"Älä valehtele mulle. Tiedän jokaisen toiveesi. Jokaisen murheesi. Älä yritä valehdella mulle."

"Jätä minut rauhaan. En välitä sinusta."
"Just joo. Lennetään yhdessä."
"Sinulla on siivet."
"Mitä sitten?"
"Se on epäreilua."
"Maailma on, kultaseni."
"Minä olen sekaisin."
"Mikäs sen parempaa."
"Hiljaa."

Roosa katsoi jalassa olevia rikkinäisiä tennareitaan. Vaaleanpunaiset villasukat pilkuttivat rei'istä. Yksi askel reunaa kohti.

"Enää yksi askel. Sitten lennetään."

Hitaasti Roosa kurotti kätensä ottamaan tummaa naista kädestä.

"Oletko sinä enkeli? Miksi seuraat minua? Näkeekö joku muu sinut?" Roosa kuiskasi. Hoikka nainen katsoi syvälles harmaisiin silmiin.
"Mä olen sä. Osa sua. Paha puoli. Piru."

"Me siis osataan lentää. Yhdessä."

Ja yksi askel reunan yli, tumma nainen katosi ja askel johti epäonnistumiseen.

All these things that i've done.