Istuin nurkkapulpetissa yrittäen kuunnella änkyttävän tytön esitelmää. Tyttö oli niitä normaaleita vetyperoksidiblondeja, joiden älykkyysosamäärä oli nolla. En vain pystynyt keskittymään, suuri pallo nimittäin jatkoi kasvamistaan kurkussani. Se kuristi, ja kädet tärisivät. Minun pitäisi astua luokan eteen, silmien eteen, naurettavaa. Kaikki pilkkaisivat minua, nauraisivat. En halunnut olla ihmisten huomion keskipisteenä.
Havahduin taputuksiin. Nostin katseeni pulpetista. Vielä yksi esitys armonaikaa. Nielaisin. Tunsin tuijotuksen korvassani. Vilkaisin sivulleni, arvasin. Se blondi tuijotti minua, ivallisesti. Ihan kuin tietäisi ongelmistani. Nielaisu.
Opettaja käveli ohitseni, ja avasin nopeasti suuni. "Ope, voinks mä mennä vessaan?" Opettajan nyökätessä pudotin avaimet ja puhelimen taskuuni. Hiljaisuudessa kävelin ulos luokan ovesta.
Askeleeni eivät suunnanneet vessaaan, vaan ulos aulan ovesta, portaista alas, ulko-ovista ulos. Koulun pihasta pois. En palaisi vähään aikaan. Jalkani ikään kuin lensivät eteenpäin ilman pään määräysvaltaa. En palaisi edes kotiin, koska minut pakotettaisiin takaisin kouluun.
Kaivoin taskustani lompakon. Siellä odotti äidin eilen antama kymmenen euron seteli, sekä Visa. Vaivalla säästämäni rahat kirkuivat tililläni, ne eivät halunneet, että kulutan niitä. Minä vähät välitin.
Kadulla tuntui siltä, että kaikki huomasivat, mitä olin tekemässä, ja kuinka pienen syyn takia.
Siinä se oli edessäni. Tampereen rautatieasema. Nielaisin astuessani suurista puisista ovista sisään. Astelin automaatille ja näppäilin pääteaseman nimen ruudulle. Rovaniemi. Kortti aukkoon ja siinä oli minun junalippuani. Pakoni.
Seisoskelin laiturilla, kädet täristen. Kylmänväreet kulkivat selkärankaani pitkin muualle kehooni. Ne voimistuivat kun juna jarrutti kirskuttaen eteeni. Hieman vapisten astuin junaan, kuin pelästynyt jänis.
~
Kävellessäni junan käytävällä, tuttu lämmin ääni pysäytti minut."Ninni, mitä sinä täällä teet? Kulta pieni, miksi sinä vapiset?" Kummitätini. Nielaisin ja katsoin oikealle, jossa istui pyöreähkö kasvoinen nainen. Nielaisin ja istahdin hänen viereensä.
"Mä karkasin koulusta, en mä kestäny esiintyy", aloitin hyvin hiljaisella äänellä. "Ei kukaan uskonu mua, että mä kuolen jos mä olen siellä edessä." Hän katsoi minuun lohdullisesti. "Minä uskon sinua. Minä hoidan tämän."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti