Beautiful

Hän oli kauniimpi kuin kukaan. Hän oli kalpeampi kuin kukaan muu. Hänellä oli pidemmät ripset kuin kellään muulla. Hänellä oli syvimmät siniset silmät, kenellekään ei ollut syvempiä tai vaaleampia. Hänellä oli kaikkea, mitä toivoa saattoi. Rahaa, huvila, koira. Poikaystäviä tuli ja meni. Mutta silti hän oli onneton, voi tyttörukka.

Neiti käveli selkä suorana alas portaita, hymyili lempeästi hovimestarille ja istahti yksinäiselle aamiaiselleen. Hento pyyhkäisy poskelle ja hän otti pieneen käteensä hopeisen haarukan. Haarukalla hän kalasti lautaseltaan viinirypäleen, elegantisti. Valkoiset käsineet koristivat muutenkin vaaleita käsivarsia aina kyynärpäähän asti. Puhvi-hihat valkoisessa mekossa. Korsetti puristi niin pientä naista pienemmäksi. Muutama narri heilui hetken hänen edessään, kunnes hän ikävystyneenä ne hätisti pois.

Neiti lopetti aamiaisensa ja kopisteli koroillansa ja pitkässä mekossaan keskelle puutarhaa, suihkulähteen reunalle. Ikävystyneenä neitokainen katseli lintujen, kauniiden ja pienten lintujen lentämistä. Jonkun matalat korot kopisivat ohi. Lyhyt hame, palvelusväkeä. Neiti katsoi naisen perään, yhtäkkiä tuniten olonsa haikeasti. Palvelustyttö oli laiha, mutta silti naisellinen. Hänen tummanruskeat hiuksensa olivat kireällä nutturalla, jota ympäröi valkoinen pitsinauha. Suuri rusetti piti essua mustan ja yksinkertaisen mekon päällä. Neiti ei ollut ennen nähnyt tyttöä. Palvelustyttö pysähtyi, luultavasti tuntien hänen katseensa selässään. Kopkop, matalat korot sanoivat palvelustytön lähestyessä. Kohteliaasti hän kysyi: ”Neiti, tarvitsetteko Te jotain?”

Neiti katsoi palvelustyttöä hellästi kasvoihin. Hän nousi seisomaan, ja katsoi nyt palvelustyttöä alaspäin, mutta vain hieman. ”Jos viitsisitte tulla käymään kamarissani, minulla on teille asiaa”, neiti kuiskasi, lähtien sitten kävelemään, hitaasti ja hiljaa kohti suuria lasisia, täydellisiä ovia.

Palvelustyttö astui ihmeissään korkeakattoiseen luonnonvalon valaisemaan vaaleaan huoneiseen. Mielessään palvelustyttö mietti paikkaa täydelliseksi, eikä voinut ymmärtää, kuinka neiti oli niin onneton. ”Mitä Te halusitte, neiti?”

Neiti hipaisi sormellaan palvelustytön poskea. Palvelustyttö näytti pelästyneeltä, kaikkosi askeleen taaksepäin. Neiti tuli perässä. Nyt hipaisu kohdistui kaulalle. Palvelustyttö kääntyi ympäri, lähteäkseen pois. Neiti tarttui rusetista kiinni. Palvelustyttö otti askeleen ja rusetti avautui. Essu putosi äännähtämättäkään lattialle. Palvelustyttö pysähtyi katsomaan neidin silmiin. Täydellisen syvät  ja vaaleansiniset silmät. Täynnä onnettumudeen paloa. Toivon vilke pilkahti neidin silmissä. Neidin kädet kietoutuivat palvelustytön ympärille, hitaasti ja varmasti.Hän painoi täydelliset, punaiset huulensa palvelustytön huulille.

~~

He makasivat vierekkäin, alasti neidin pehmoisen peiton alla. Neiti katsoi hymyillen palvelustyttöä, eikä vieläkään tiennyt tytön nimeä. ”Sinä olet kaunis. Tämä on kaunista. Meidän rakkaus”.

Hei te kirjoittajapörrääjät!

Te lukijat, jotka itse kirjoitatte tekstiä, saanko esitellä teille NaNoWriMon?

National Novel Writing Month. Hurahdin tähän tempaukseen viime vuonna, tosin en saanut novelliani ikinä valmiiksi. Idea oli liian huonosti suunniteltu. Lisäksi aloitin pari päivää jäljessä, mikä ei ollut hyvä idea.

Elikkä ideana on kirjoittaa 50 000 -sanainen novelli MARRASKUUN(olin ensin kirjoittanut lokakuu x__x) aikana! Voit kirjoittaa mitä genreä tahansa, kukaan ei lue tekstiäsi, ellet sitä erikseen jossain julkaise. Voit kirjoittaa suomeksi, englanniksi tai vaikka ruotsiksi jos siltä tuntuu.

Lisää tietoa: http://www.nanowrimo.org/

love.

I'm so in love,
i'm so happy now,
does it show?

I've never felt like this,
and this is so cliché,
but i can't help it.

Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne

Lyönti poskelle. "Kerjäsit sitä." "Kyllä, herra." Mies käveli pois naisen luota. Nainen siisti essuansa, eikä ilmekään värähtänyt. Punainen väri kohosi voimakkaasti oikealle poskelle.

"Jasmine, mitä tänään on ruokana?" mies leperteli. Nainen pilkkoi nopeasti salaattiaineksia ja heitti ne kulhoon . Timanttisormus kimalteli vasemman käden nimettömässä. "Vastaa!" mies ärähti ja kietaisi vahvan kätensä hennon naisen vyötärön ympäri.

Nainen mutisi hiljaa vastauksen miehen vetäessä aseen taskustaan naisen ohimolle. "Minä rakastan sinua, Johhny." Pienet askeleet keittiön ovelle. "Isä, älä tee sitä."

Ja mies laukaisi aseen.

Ei ole yhtään häpeä jos joutuu hulluuslääkärille kun on vähän dingdong viriviri tööttööt.

Muistan, kuinka häpesin astua tähän tuttuun huoneeseen. Kuinka pelkäsin, että minut suljetaan laitokseen. Nyt voin ylpeänä sanoa, että hei, olen ollut täällä. Istunut tuossa sohvalla. Itkenyt ja nauranut sekopäisenä. Tuijottanut ystävällisiä sinisiä silmiä. Laskenut tapetin raitojen määrän. Opetellut ulkoa tapetin raitojen värit: beige, ruskea, tummempi rskea, beige, ruskea... Muistan kuinka hermostuneena raavin reisiäni, sain kynsiä, purin poskiani ja huuliani.

Häpesin ongelmiani. Stressasin jokaista tilannetta, jossa piti puhua. Suuni avaaminen oli suuri ongelma. Oksentelin, kun seinät tuntuivat kaatuvan päälleni. Pelkäsin kosketusta. Kotonakin tunsin olevani turvassa vain omassa sängyssäni peiton alla. En tajunnut että ongelma oli noin suuri, enkä oikein vieläkään tajua, miten äitin päästi tilnateen noin pitkälle. Hänkin häpesi. Oma äitini häpesi minua. Ainoata lastaan. Nykyään välimme ovat hyvät.

Muistan, kun seisoin tärisevänä koulukuraattorin ja äitini välissä vastaanotolla. Aula oli miellyttävä, kasveja, nojatuoleja, muotilehtiä. En uskaltanut istua, en uskaltanut koskea mihinkään. Äitini ryysti hermostuksisaan kahvia. Koulukuraattori jutteli minulle mukavia, yrittäen saada minut puhumaan. Se vain sai minut hermostumaan entistä enemmän.

Sitten ovi aukesi ja miellyttävän näköinen naishenkilö talutti minut sisään huoneeseen. Kuraattori ja äitin ja jäivät odotushuoneeseen. Istuin hiljaa vaaleanoranssille nahkasohvalle.

Näitä käyntejä jatkui loputtomiin. En muista mitään, en halua. Aina sama kaava. Miita elämää minulle ei ollutkaan.

Nyt olen vahvempi, mutta silti raunioina. Peloissani. Silti, olen päättänyt pärjätä ilman häntä. Aion koota oman elämäni, olla vieläkin vahvempi. Aion nousta omille jaloilleni ja nauraa maailmalle, nauraa niille jotka yrittivät musertaa minut. Nyt sanon viimeisen kerran, hänelle, hyvästit.

you maybe know this.

Tartuin sinua kädestä kiinni,
vedit sen pois.
Painoin huuleni omillesi,
työnsit minut pois.

Tiesin että se olin minä,
aiheutin tämän.
Niinpä nousin viereltäsi,
ja hermostuin itseeni.
Painoin pääni käsiini,
ja suru valtasi minut.

Kasasit itsesi,
et kestänyt katsoa minua.
Kietaisit kätesi ympärilleni,
vaikka vastustinkin.
Lohdutit minua, kunnes olin rauhoittunut.

En tiedä tiedätkö,
mutta luulen että tiedät.
Olet minulle tärkeintä,
mitä voin löytää.
Sinusta,
en halua luopua,
koska olet osa minua.

~i love you

an august night. part 2

an august night. part 1

Pain.

Tiptip,

tummanpunainen veri tipahteli valkoiselle lavuaarille.

Minun oli pakko,

halusin tietää,

tuntuuko mikään enää miltään.

Onko missään enää järkeä,

kun satutan kuitenkin,

kun kuitenkin kaikki katoavat ympäriltäni,

lopuksi.

Keskityn nyt tähän,

pistävään kipuun,

ainoaan mikä on enää olemassa.

Mikä minusta on oikein tullut?

Yksinäinen,

masentunut,

elämälläni ei ole enää tarkoitusta.

Johhny Cash - Hurt

http://www.youtube.com/v/o22eIJDtKho

F-f-f-falling

Tears falling from my eye.

Miksi valuvat kyyneleet?
Miksi suru valtaa minut?
Miksi ei hymy oleile kasvoilla?
Miksi haluan itkeä?

Kaiken syypää,
syy kaikkeen,
olen minä,
olet sinä,

me.

Se oli hankalaa, liiankin,
mutta silti tämäkin sattuu.
Tämä sattuu enemmän kuin se.
Ero sinusta on pahempi,
kuin sinä.

Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen.

"Osaatko lentää?"
"Ei ihminen osaa lentää."
"Pelkäätkö?"

Roosa katsoi alas jyrkänteeltä. Syvä kuilu, jonka pohjalla kuoleva joki yritti selvitä hengissä. Tyttö nyökkäsi ja ruskea nuttura hänen päälaellaan heilahti.

"Sitten osaat lentää", tumma, hoikka nainen sihisi.

Pelokas katse voimistui hetkeksi Roosan silmissä. Se sammui pian, tilalle astui tyhjyys. Horjahdus kohti oranssia reunaa, mutta nopeasti jalka astui taaksepäin.

"Yritä. Lennä. Pelastu."

Roosa sulki meikittömät silmänsä. Oikea käsi puristui nyrkkiin.

"En pelkää. En lennä. En halua", tyttö puhui tummanpunaisilla huulillaan. Toinen nainen tuhahti.

"Älä valehtele mulle. Tiedän jokaisen toiveesi. Jokaisen murheesi. Älä yritä valehdella mulle."

"Jätä minut rauhaan. En välitä sinusta."
"Just joo. Lennetään yhdessä."
"Sinulla on siivet."
"Mitä sitten?"
"Se on epäreilua."
"Maailma on, kultaseni."
"Minä olen sekaisin."
"Mikäs sen parempaa."
"Hiljaa."

Roosa katsoi jalassa olevia rikkinäisiä tennareitaan. Vaaleanpunaiset villasukat pilkuttivat rei'istä. Yksi askel reunaa kohti.

"Enää yksi askel. Sitten lennetään."

Hitaasti Roosa kurotti kätensä ottamaan tummaa naista kädestä.

"Oletko sinä enkeli? Miksi seuraat minua? Näkeekö joku muu sinut?" Roosa kuiskasi. Hoikka nainen katsoi syvälles harmaisiin silmiin.
"Mä olen sä. Osa sua. Paha puoli. Piru."

"Me siis osataan lentää. Yhdessä."

Ja yksi askel reunan yli, tumma nainen katosi ja askel johti epäonnistumiseen.

All these things that i've done.

Pink flying ponies and lollipops.

40 postaus. WOW. Muutaman postauksen jälkeen on vuorossa 50 postaus, jonka kunniaksi ajattelin tehdä 50 faktaa minusta. Eli saa kysyä kysymyksiä! :)) Ja tässä tuliaisia ihmemaasta Japanista.

Huominen on laaja käsite.

Huomenna minä nousen,
syvyydestä.
Huomenna minä,
rakastun uudestaan.
Vielä huomenna,
nostan itseni pintaakin korkeammalle.

Kuitenkin päiväni kuluivat. Istuin piilossa, peloissani, peiton alla. Uskottelin itselleni rakastuvani vielä uudelleen. Kyllä minä vielä korjaisin rikkinäisen sydämeni.


Silti,
istun vieläkin,
unelmissani.
Vaaleanpunaisessa pilvessä,
haavemaailmassa.
Kuolevana,
katoavana.

Vielä kerran uskottelen, 
itselleni,
"Huominen on laaja käsite"

Nää kuvat ei sitten liittyneet millään tavalla koko tekstiin, hups. Mut siis Niilo eksyi meille tossa sunnuntaina, ja jotenkin olin hieman väsynyt ja oli tylsää, joten kirjottelin sen kädet täyteen sitten kaikkia totuuksia. Tos on vain pieni osa niistä kirjotuksista, mutta en jaksanut ottaa muista kuvia.

Ehkä teoistamme pienimmät, juuri ikuisiksi jää.

Painoin nenäni kiinni hiuksiisi. Nuuhkaisin, kaivaten, hiuksiesi mansikkaista tuoksua. Olit lähtemässä pois. Tiesin, sen pystyi tuntemaan ilmapiiristä.

”Rakastan sinua ikuisesti, tiedäthän sen?” kuiskasin.

”Ikuisuus on laaja käsite”, sinä vastasit vältellen, kiristelit hampaitasi.

”Tiedät, että tämä jää ikuisesti ajatuksiini. Tiedät etten ikinä löydä enää ketään toista”, kuiskasin uudelleen.

”Miksi juuri tämä? Tekoni pienin, miksi se jää ikuiseksi? Miksei jokin suurempi asia?” sinä sanoit nousten istumaan sängyn reunalle. Hitaasti aloit pukemaan päällesi, minun katsellessa sinua.

”Teoistaimme pienimmät juuri ikuisiksi jäävät, kulta.”