sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Ehkä teoistamme pienimmät, juuri ikuisiksi jää.


Painoin nenäni kiinni hiuksiisi. Nuuhkaisin, kaivaten, hiuksiesi mansikkaista tuoksua. Olit lähtemässä pois. Tiesin, sen pystyi tuntemaan ilmapiiristä.
”Rakastan sinua ikuisesti, tiedäthän sen?” kuiskasin.
”Ikuisuus on laaja käsite”, sinä vastasit vältellen, kiristelit hampaitasi.
”Tiedät, että tämä jää ikuisesti ajatuksiini. Tiedät etten ikinä löydä enää ketään toista”, kuiskasin uudelleen.
”Miksi juuri tämä? Tekoni pienin, miksi se jää ikuiseksi? Miksei jokin suurempi asia?” sinä sanoit nousten istumaan sängyn reunalle. Hitaasti aloit pukemaan päällesi, minun katsellessa sinua.

”Teoistaimme pienimmät juuri ikuisiksi jäävät, kulta.”

1 kommentti: