Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen.

"Osaatko lentää?"
"Ei ihminen osaa lentää."
"Pelkäätkö?"

Roosa katsoi alas jyrkänteeltä. Syvä kuilu, jonka pohjalla kuoleva joki yritti selvitä hengissä. Tyttö nyökkäsi ja ruskea nuttura hänen päälaellaan heilahti.

"Sitten osaat lentää", tumma, hoikka nainen sihisi.

Pelokas katse voimistui hetkeksi Roosan silmissä. Se sammui pian, tilalle astui tyhjyys. Horjahdus kohti oranssia reunaa, mutta nopeasti jalka astui taaksepäin.

"Yritä. Lennä. Pelastu."

Roosa sulki meikittömät silmänsä. Oikea käsi puristui nyrkkiin.

"En pelkää. En lennä. En halua", tyttö puhui tummanpunaisilla huulillaan. Toinen nainen tuhahti.

"Älä valehtele mulle. Tiedän jokaisen toiveesi. Jokaisen murheesi. Älä yritä valehdella mulle."

"Jätä minut rauhaan. En välitä sinusta."
"Just joo. Lennetään yhdessä."
"Sinulla on siivet."
"Mitä sitten?"
"Se on epäreilua."
"Maailma on, kultaseni."
"Minä olen sekaisin."
"Mikäs sen parempaa."
"Hiljaa."

Roosa katsoi jalassa olevia rikkinäisiä tennareitaan. Vaaleanpunaiset villasukat pilkuttivat rei'istä. Yksi askel reunaa kohti.

"Enää yksi askel. Sitten lennetään."

Hitaasti Roosa kurotti kätensä ottamaan tummaa naista kädestä.

"Oletko sinä enkeli? Miksi seuraat minua? Näkeekö joku muu sinut?" Roosa kuiskasi. Hoikka nainen katsoi syvälles harmaisiin silmiin.
"Mä olen sä. Osa sua. Paha puoli. Piru."

"Me siis osataan lentää. Yhdessä."

Ja yksi askel reunan yli, tumma nainen katosi ja askel johti epäonnistumiseen.