Yösuudelma

Tummansiniset laineet koskivat kuun reunaa,
aamuvirkku iltatähti kahlasi syvään veteen,
oliko hän sitten yöeläin.
Suloinen kikatus kuin pikkulinnun laulu,
hurmasi miehen,
ja heidän huulensa kohtasivat,
aurinko vaihtui kuun tilalle,
tuoden pimeyden tilalle valon.

Sininen mies.

Tyttö joka leikki.

Tyttö joka leikkii huulipunalla

tanssii kukkamekossa ja korkokengissä,

leikkien naista.

Kuka hän oikeasti on,

mitä hän salaa,

kuka piilee alla vaihtelevan kuoren?

Tyttö joka maalaa silmänsä mustiksi,

kuuntelee rockmusiikkia,

piilottaen surunsa hymyilee kauniisti.

Hän vaihtaa itseään päivän mukaan,

miltä silloin tuntuu,

mutta onko hän itse

kaikki nuo persoonat,

ihmiset, joiksi hän pukeutuu?

Vai onko hän kameleontti,

ilmaisee itseään pukeutumalla,

ja rauhoittaa sillä päätään?

Kuka tuo tyttö on,

joka kerää oudoksuvia katseita,

pilkkapuheita,

mutta myös kehuja,

ja pitää itseään kauniina.

Viiltäjä-Jack

Hän käveli korot kopisten pitkin mukulakivikatua. Punaiset hiukset liehuivat tuulessa, ja hento sade piiskasi hellästi naisen meikin peittämää naamaa. Nopeasti neito vilkaisi taakseen, ja virnisti itselleen. Kuinka joku saattoi olla niin vainoharhainen? Tummalle kadulle lankesi kellertävää valoa muutamista ikkunoista, viimeiset yöeläimet olivat vielä hereillä. Ehkä joku oli ryöstöretkellä kaapin päällä olevalle keksipurkille? Neidon katse etsi talojen numeroita, kun ne kävivät vähiin. Kolmekymmentäyksi, kolmekymmentä, kaksikymmentäyhdeksän... Pian tuttu numero, pahan onnen numero, kolmetoista oli naisen edessä. Oikeastaan hän oli aina pitänyt kolmeatoista hänen onnenlukunaan. Kolmentoista vanhana, hän oli karannut väkivaltaisen isänsä luota. Saman vuoden aikana hän oli pelastanut siskonsa ja elättänyt heitä molempia, pääosin dyykkaamalla. Kolmentoista vanhana, hän päätti, että hän on vahva. Kolmentoista vanhana hän menetti neitsyytensä.

Mustan hansikkaan peittämällä kädellä hän painoi ovikelloa. Oven värjätystä lasista huomasi lähestyvän tummenevan hahmon. Neito nielaisi, vaikka tiesikin, ettei mikään uusi odottaisi häntä. Ei hänelle kävisi kuinkaan. Tämä oli kuitenkin hänen vanhin, ja luotettavin asiakkaansa. Nainen loihti kasvoilleen ujon, mutta hieman viettelevähkön hymyn ja ovi avautui. ”Iltaa”, tuttu miesääni sanoi ja nainen tuijotti taas noihin ruskeisiin silmiin. Totta kai tämä satutti häntä, mutta kipu oli hänen ystävänsä. Näin hän varmisti että hän oli elossa. Että oli olemassa.

Hitaasti nainen laski etusormensa miehen rintakehälle. Nainen katsoi hetken sormeaan, sitten vilkaisi kulmiensa alta ruskeisiin silmiin. Etusormi lähti liukumaan, hellästi, ei kovinkaan nopeasti, alaspäin. Vyön kohdalla näppärät sormet liukuivat alemmas, avaten vetoketjun. Terävät kynnet uppoituivat hellästi kiinni toiseen, ja nainen raapaisi hennosti. Mies vetäisi naisen käden pois, sulkien vetoketjun. Leikkisä virnistys kohosi miehen kasvoille. Nainen vedettiin kädestä sisään tuttuun eteiseen, ja hän sulki oven takanaan.

Kaikki oli tuttua leikkiä. Mies kumarsi naiselle ja pyysi tätä riisuumaan mustan villakangastakkinsa. Hän ripusti neidon takin naulakkoon, jossa roikkui pörröinen turkis ja miehen takki. Mutta miehen vaimon arkitakki oli poissa. Tietenkin.

Neidon mustan, korkeavyötäröisen hameen alta paljastuivat stay-upit, jotka olivat kiinni korsetissa. Mies katsoi tyytyväisenä naista, ja tarjosi tälle lasillista punaviiniä. Nainen kieltäytyi, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei hän luottanut yhteenkään asiakkaasensa.

Mies murahti hieman uhkaavasti ja nainen säpsähti, mutta kuitenkin istahti punaiselle sohvalle, jalat ristissä, kuten hänelle oli pienenä opetettu. Kädet hän laski polvillensa, vilkaisten sitten ujosti miestä, joka vasten käytöstapoja kumosi punaviininsä kurkkuun kuin minkäkin vesilasin. Nainen häpesi sisällään miehen puolesta.

Hellästi neito yskäisi, selvittäen kurkkuaan, ja avasi punatun suunsa hetkeksi, ennen kuin alkoi puhumaan. ”Mitä tällä kertaa saisi olla?” hän sanoi, nuolaisi huuliaan, ja mieskin huomasi, että nainen oli hermostunut ja peloissaan. Tämä ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan halusi naisen itselleen nyt, ja itsevarmana kuten aina ennenkin. ”Ensinnäkin, sinun tulee olla itsevarma. Ja todellakin, tällä kertaa ei mitään erityistä.”

Nainen nielaisi ja hymyili sitten valoittavasti, ja naurahti. Neito sujautti kätensä, joissa hansikkaat vielä olivat, miehen kauluspaidan ja liivin alle. Tämä tunnisti jokaisen pienen lihaksen hentoisen rasvakerroksen alla. Kuitenkin nainen vetäisi kätensä pois, mutta mies näytti pettyneeltä, joten kellisti naisen punaiselle sohvalle ja naisen kädet eksyivät avaamaan miehen liiviä.

Nainen puki nopeasti päälleen, ja karkasi takaovesta. Sydän hakaten hän kipitti läpi upean puutarhan, juuri sellaisen, mistä hän oli aina haaveillut. Tulppaaneja, ruusuja sekä kauniisti kukkivia omenapuita. Muutama hassu kiikkerä pöytä, ja muutama hassu kiikkerä tuoli. Ehkä hän olisi voinut saada tällaisen elämän, jos olisi valinnut kaiken toisen. Nyt hän oli luopunut toivosta, hänen täytyi jatkaa ammattiaan, koska hänellä ei ollut muutakaan toimeentuloa. Ja hänen pikkusiskonsa ei yhtään tehnyt heidän toimeentulonsa eteen, ei yhtään mitään. Tyttö seurusteli kirjakauppiaiden kanssa ja ahnehti heidän antamia kirjoja, ja haaveili yliopistoon pääsystä.

Syvään nainen huokaisi päästessään kadulle ja säikähti kopinaa hänen takanaan, mutta ei kääntynyt sinne päin. Hän tunsi suurta kipua, mutta samalla mielihyvää, kun puukko lävisti hänen sydämensä ja nainen luuhistui kadulle. Tätä hän oli pelännyt, mutta nyt se tuntui suurelta palkinnolta.

Ystävänpäivä.

sinä, lämpimänä vieressäni,
ilman vaatteita, hohdat kuumuutta
ja mun kädessäni on sun kirja
"lapsien ajatuksia rakkaudesta"
ja me nauretaan
ja syödään sydämen muotoisia vaahtokarkkeja

Hyvää ystävänpäivää :))

HYVÄT LUKIJAT!

Hyvät lukijat,
te rakkaat kanit. Teitä on jopa 18 kappaletta. Mutta kuitenkaan ei näy kommentteja, ja jokaisessa tekstissä on vain yksi toiminto. Klikkailkaa niitä, kiitos. Palautekkin on aina vaihtelua, ja ne aina piristävät mun päivääni. Joka kerta kun oon saanut uuden kommentin, hypin riemusta, ja hehkutan sitä miehekkeelle.

Joten, jos vain viitsisitte, painakaa nappia, ja jos on jotain sanottavaa, sanokaa. Otan toki vastaan myös ideoita, mistä haluaisitte mun kirjoittavan.

Kiitos, rakkain terveisin,
Suklaahiiri

Pianon sälinää.

Olet kuin
herkkä pianomusiikki
palava tuli
hento tuuli
kesäinen aurinko
sykkivä kultasuoni
lämpöiset villasukat
järven laine joka liplattaa rannassa

Hymysi,
se valaisee pimeyden
VALOA VALOA VALOA
se vie sen pois,
kuivattaa upottavan suon altani

Olet kuin
silkkinen kangas
pehmeä viltti
suklainen jäätelö
kukkiva omenapuu
intohimoinen tanssi
pilvenhattara taivaalla
maailman ihanin pandakarhu
laumasta eksynyt lammas

Naurusi,
se sivelee korviani
kuin parhain klassinen musiikki
se tuo mieleeni muistoja
se tuo auringon minunkin päälleni

I'm Sorry.

Pyydän nyt anteeksi, kun saatte lukea tämän ehkä vähän vähemmän kiinnostavan postauksen, koska Venla päätti heittää minua eräänlaisella haasteella.

1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

kerroin ylempänä, murmelit.

 2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.

1. Katsellessani telkkaria, mun on pakko syödä jotain.

2. Pelkään epäonnistumista, joka on aika kamalaa, koska epäonnistuessani alan itkemään. Näin käy usein matikan tunnilla. Akward.

3. Opin biisien sanat helposti.

4. Näemme poikaystäväni kanssa lähes joka päivä.

5. Rakastan roskaruokaa.

6. Valokuvauksen ja kirjoittamisen lisäksi rakastan sisustamista sekä muotia. 

7. Haluan hiuksistani vitivalkoiset.

3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille / bloggaajalle.

hylkään tämän osion. anteeksi. :D

Fades Like Photograph.

Ja taivas sinertää
kuin turkoosi etelänmeri
joskus auringonpaisteet luovat taian
miksi kamera on silloin poissa
en saa näitä hetkiä ikuistettua
en saa kiinni niitä
sillä vain juoksen kävelen kiiruhdan katselen paijaan halaan suutelen rakastan vihaan juoruan kuuntelen hieron hemmottelen kipitän en katso taakseni
mutta en pysähdy

There is no believing.

Nainen katsoi olohuoneen seinällä olevaa ristiä, Jeesusta joka roikkui käsistään ja jaloistaan. Tuo tuhahti, hän ei enää uskonut. Ei sen jälkeen, kun oli löytänyt Kirsikan. Jostain syystä, hän ei halunnut ottaa ristiä pois seinältä. Hän halusi häpäistä sen, hän halusi olla vielä hyvä, vaikka ei uskonutkaan.

Nainen hätkähti aatoksistaan, kun ovikello soi, heleästi, luoden jännitystä. Tuo pyyhkäisi hieman hionneet kätensä kukkakuvioiseen sohvaan ja kiirehti eteiseen. Koko huoneisto näytti vanhan mummon kämpältä. Nainen räpelsi hieman tärisevillä käsillään oven auki, ja hymyili punapäiselle Kirsikalle.

Kirsikan tullessa sisään nainen katsoi, tarkasti, päästä varpaisiin. Musta neule ei ollut avonainen edestä, vaan näytti osan vaaleaa selkää. Ja paljasti myös sen, ettei naisella ollut päällään rintaliivejä. Haaleansiniset farkut olivat itsessään mitäänsanomattomat, mutta juuri Kirsikan päällä ne saivat aikaan vau-efektin. Nainen hymyili, heidän siirtyessään olohuoneeseen Kirsikan heitettyä nahkatakkinsa ja kenkänsä naulakkoon. Olohuoneessa Kirsikka katsoi puolestaan naista. Vaalea toppi, kynähame ja pitsiset sukkahousut. Kirsikka hymyili tyytyväisenä ja vetäisi naisen yhdellä pehmeällä liikkellää vierelleen sohvalle. Kirsikka painoi violehtivat huulensa naisen huulille, ja nainen vastasi suudelmaan.

Kirsikan viileät kädet upottautuivat topin alle, silitellen selkää, mahaa, kylkiä. Ne nostivat hitaasti topin naisen päältä, hitaasti. Kädet saattoivat eksyä rinnoillekin, he huokaisivat.

Kaikki tuntui hidastetulta. Kumpikaan ei nauranut, hymyili vain. Kumpikaan ei katsonut toista muualle kuin silmiin. Nainen vilkaisi vain kerran heidän yläpuollaan roikkuvaa krusifiksia, silmät palaen.

Kirsikka riisui sukkahousut toisen päältä, he olivat nyt toistensa, nyt ja aina kuolemaan asti, eivätkä he tarvinneet siihen avioliittoa.

Destroyed.

Siru pomppi kuin innostunut pikkulapsi nähdessään tikkarin huomatessaan Topiaksen kädessä muutaman levyn. Tyttö tunnisti ne kauan himoitsemikseen The Kooksin levyiksi. Pitkät kiharat pomppivat edestakaisin, heiluen maagisesti ja lumoten hetkeksi sinisilmäisen Topiaksen. Tyttö olisi niin täydellinen tyttöystävä, mutta Topiaksesta se ei tuntunut oikealta. He olivat jotain kaukaista sukua, laillisesti he voisivat mennä naimisiin. Mutta he olivat lapsuudesta saakka olleet läheisiä ystäviä, joten Siru tuntui sisarelta. Mutta Topieas oli huomannut, Siru ei mahtuisi häne elämäänsä, jos Topias haluaisi tyttöystävän. Naiset eivät halunneet Sirua Topiaksen lähelle, ihan kuin he kaksi olisivat olleet rakastavaiset, tai olisivat vieläkin. Mutta eiväthän he hyppineet toistensa kaulaan kuin rakastavaiset?

"Voi kiitos Topias, sä et tajua..." Siru vaikeni lukion käytävällä kun vaalea, kiharatukkainen poika käveli ohitse, nyrpeästi katsoen Topiasta, katsoen sitten merkitsevästi Sirua ja moikkasi tätä ohimennen. Sirulla oli aivan sama ongelma kuin Topiaksella. He eivät enää mahtuneet toistensa elämään.

He kävelivät yhdessä pois lukiosta, ja Siru huomasi vaalean pojan toisen tytön luona, hymyillen kuin aurinko. Tyttö hihitti ihastuneena ja mustasukkaisuus Sirun sisällä kasvoi kuin syöpä, se levisi hänen jokaiseen rajaansa, tappoi kaikki muut tunteet ja toi mukanansa vihaa, sitä mielipiteentöntä huomiohuoraa ja vaaleaa poikaa kohtaan. "Miten toi voi ees puhua tollaselle bimbolle?" Siru kihisi. Tätä se pojan merkitsevä katse oli merkinnyt. Se, mitä heillä oli ollut, oli päättynyt, ja poika halusi kostaa. Mutta mistä? Topias vetäisi Sirun pois koulun pihasta käsivarresta.

Siru näpersi korkeanukkaista vaalean beigeä mattoa Topiaksen perheen olohuoneessa. "Sä näytät tosi hajamieliseltä", poika sanoi höyryävä teekuppi kädessään. Tee tuoksui vaniljalta ja Topias unohtui tuijottamaan Sirua. "Mä vain mietin", tyttö vastasi tuijottaen mattoa lasittunein silmin.

"Entä jos me ei voida olla enää niin läheisiä? Me aateltiin, että lukiossa kaikki on helpompaa, mutta kukaan ei ymmärrä, kaikki aattelee että me viedään toisiltamme liikaa aikaa tai että me seurustellaan", Siru sanoi, oikeastaan osoittamatta sanoja Topiakselle ja vaihtoi asentoaan kuin lähteäkseen.

"Mutta kun sä olet niin tärkeä", Topias kakelteli ja siirtyi kohti tyttöä, mutta Siru kavahti loitommaksi.

"Mutta me aiheutetaan toistemme elämälle haittaa. Andreas... Eikä kukaan tyttö oo ollu susta kiinnostunut Ennin jälkeen."

Siru nousi ylös äänettä ja suunnisti äänettömät askeleensa eteiseen. Topias otti tytön kädestä kiinni ja esti tätä. "Irti Topias", tyttö äännähti hiljaisesti, mutti silti niin käskevästi, että Topias näytti pelästyneeltä oravalta ja ote helleni. Poika katseli sydän itkien tytön pukemista.

Siru vilkaisi surullisesti Topiakseen puettuaan ja väänsi kasvonsa hellään, hieman teennäiseen hymyyn.

"Tää tuntuu ihan syksyltä, kun linnut muuttaa pois. Mutta me ollan toistemme tuho, meidän täytyy pitää välimatkaa toisiimme. Tää sattuuu, mutta hyöty on suurempi kuin tää kipu", tyttö kuiskasi ja astui ulos lumiseen maailmaan.

Se oli viimeinen kerta kun Topias näki Sirun. Tyttö katosi sen jälkeen koulusta, mutta muisti vuoden päästä jouluna Topiasta joulukortilla, jossa kertoi muuttaneensa Helsinkiin pikkukylästä. Muutamia kuukausia myöhemmin Sirun äiti soitti, kun Topias oli kahvilla tyttöystävänsä kanssa. Siru oli tehnyt itsemurhan.

Scream.

Äiti huusi
"Mulla on keuhkokuume!"
Minua ei se liikuttanut ollenkaan
Ei tuo ole äitini,
en minä tuota rakasta
O-ou, olenpa minä paha ihminen
ja me vain riidellään