Hän käveli korot kopisten pitkin mukulakivikatua. Punaiset hiukset liehuivat tuulessa, ja hento sade piiskasi hellästi naisen meikin peittämää naamaa. Nopeasti neito vilkaisi taakseen, ja virnisti itselleen. Kuinka joku saattoi olla niin vainoharhainen? Tummalle kadulle lankesi kellertävää valoa muutamista ikkunoista, viimeiset yöeläimet olivat vielä hereillä. Ehkä joku oli ryöstöretkellä kaapin päällä olevalle keksipurkille? Neidon katse etsi talojen numeroita, kun ne kävivät vähiin. Kolmekymmentäyksi, kolmekymmentä, kaksikymmentäyhdeksän... Pian tuttu numero, pahan onnen numero, kolmetoista oli naisen edessä. Oikeastaan hän oli aina pitänyt kolmeatoista hänen onnenlukunaan. Kolmentoista vanhana, hän oli karannut väkivaltaisen isänsä luota. Saman vuoden aikana hän oli pelastanut siskonsa ja elättänyt heitä molempia, pääosin dyykkaamalla. Kolmentoista vanhana, hän päätti, että hän on vahva. Kolmentoista vanhana hän menetti neitsyytensä.
Mustan hansikkaan peittämällä kädellä hän painoi ovikelloa. Oven värjätystä lasista huomasi lähestyvän tummenevan hahmon. Neito nielaisi, vaikka tiesikin, ettei mikään uusi odottaisi häntä. Ei hänelle kävisi kuinkaan. Tämä oli kuitenkin hänen vanhin, ja luotettavin asiakkaansa. Nainen loihti kasvoilleen ujon, mutta hieman viettelevähkön hymyn ja ovi avautui. ”Iltaa”, tuttu miesääni sanoi ja nainen tuijotti taas noihin ruskeisiin silmiin. Totta kai tämä satutti häntä, mutta kipu oli hänen ystävänsä. Näin hän varmisti että hän oli elossa. Että oli olemassa.
Hitaasti nainen laski etusormensa miehen rintakehälle. Nainen katsoi hetken sormeaan, sitten vilkaisi kulmiensa alta ruskeisiin silmiin. Etusormi lähti liukumaan, hellästi, ei kovinkaan nopeasti, alaspäin. Vyön kohdalla näppärät sormet liukuivat alemmas, avaten vetoketjun. Terävät kynnet uppoituivat hellästi kiinni toiseen, ja nainen raapaisi hennosti. Mies vetäisi naisen käden pois, sulkien vetoketjun. Leikkisä virnistys kohosi miehen kasvoille. Nainen vedettiin kädestä sisään tuttuun eteiseen, ja hän sulki oven takanaan.
Kaikki oli tuttua leikkiä. Mies kumarsi naiselle ja pyysi tätä riisuumaan mustan villakangastakkinsa. Hän ripusti neidon takin naulakkoon, jossa roikkui pörröinen turkis ja miehen takki. Mutta miehen vaimon arkitakki oli poissa. Tietenkin.
Neidon mustan, korkeavyötäröisen hameen alta paljastuivat stay-upit, jotka olivat kiinni korsetissa. Mies katsoi tyytyväisenä naista, ja tarjosi tälle lasillista punaviiniä. Nainen kieltäytyi, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei hän luottanut yhteenkään asiakkaasensa.
Mies murahti hieman uhkaavasti ja nainen säpsähti, mutta kuitenkin istahti punaiselle sohvalle, jalat ristissä, kuten hänelle oli pienenä opetettu. Kädet hän laski polvillensa, vilkaisten sitten ujosti miestä, joka vasten käytöstapoja kumosi punaviininsä kurkkuun kuin minkäkin vesilasin. Nainen häpesi sisällään miehen puolesta.
Hellästi neito yskäisi, selvittäen kurkkuaan, ja avasi punatun suunsa hetkeksi, ennen kuin alkoi puhumaan. ”Mitä tällä kertaa saisi olla?” hän sanoi, nuolaisi huuliaan, ja mieskin huomasi, että nainen oli hermostunut ja peloissaan. Tämä ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan halusi naisen itselleen nyt, ja itsevarmana kuten aina ennenkin. ”Ensinnäkin, sinun tulee olla itsevarma. Ja todellakin, tällä kertaa ei mitään erityistä.”
Nainen nielaisi ja hymyili sitten valoittavasti, ja naurahti. Neito sujautti kätensä, joissa hansikkaat vielä olivat, miehen kauluspaidan ja liivin alle. Tämä tunnisti jokaisen pienen lihaksen hentoisen rasvakerroksen alla. Kuitenkin nainen vetäisi kätensä pois, mutta mies näytti pettyneeltä, joten kellisti naisen punaiselle sohvalle ja naisen kädet eksyivät avaamaan miehen liiviä.
Nainen puki nopeasti päälleen, ja karkasi takaovesta. Sydän hakaten hän kipitti läpi upean puutarhan, juuri sellaisen, mistä hän oli aina haaveillut. Tulppaaneja, ruusuja sekä kauniisti kukkivia omenapuita. Muutama hassu kiikkerä pöytä, ja muutama hassu kiikkerä tuoli. Ehkä hän olisi voinut saada tällaisen elämän, jos olisi valinnut kaiken toisen. Nyt hän oli luopunut toivosta, hänen täytyi jatkaa ammattiaan, koska hänellä ei ollut muutakaan toimeentuloa. Ja hänen pikkusiskonsa ei yhtään tehnyt heidän toimeentulonsa eteen, ei yhtään mitään. Tyttö seurusteli kirjakauppiaiden kanssa ja ahnehti heidän antamia kirjoja, ja haaveili yliopistoon pääsystä.
Syvään nainen huokaisi päästessään kadulle ja säikähti kopinaa hänen takanaan, mutta ei kääntynyt sinne päin. Hän tunsi suurta kipua, mutta samalla mielihyvää, kun puukko lävisti hänen sydämensä ja nainen luuhistui kadulle. Tätä hän oli pelännyt, mutta nyt se tuntui suurelta palkinnolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti