sunnuntai 5. helmikuuta 2012

There is no believing.

Nainen katsoi olohuoneen seinällä olevaa ristiä, Jeesusta joka roikkui käsistään ja jaloistaan. Tuo tuhahti, hän ei enää uskonut. Ei sen jälkeen, kun oli löytänyt Kirsikan. Jostain syystä, hän ei halunnut ottaa ristiä pois seinältä. Hän halusi häpäistä sen, hän halusi olla vielä hyvä, vaikka ei uskonutkaan.

Nainen hätkähti aatoksistaan, kun ovikello soi, heleästi, luoden jännitystä. Tuo pyyhkäisi hieman hionneet kätensä kukkakuvioiseen sohvaan ja kiirehti eteiseen. Koko huoneisto näytti vanhan mummon kämpältä. Nainen räpelsi hieman tärisevillä käsillään oven auki, ja hymyili punapäiselle Kirsikalle.

Kirsikan tullessa sisään nainen katsoi, tarkasti, päästä varpaisiin. Musta neule ei ollut avonainen edestä, vaan näytti osan vaaleaa selkää. Ja paljasti myös sen, ettei naisella ollut päällään rintaliivejä. Haaleansiniset farkut olivat itsessään mitäänsanomattomat, mutta juuri Kirsikan päällä ne saivat aikaan vau-efektin. Nainen hymyili, heidän siirtyessään olohuoneeseen Kirsikan heitettyä nahkatakkinsa ja kenkänsä naulakkoon. Olohuoneessa Kirsikka katsoi puolestaan naista. Vaalea toppi, kynähame ja pitsiset sukkahousut. Kirsikka hymyili tyytyväisenä ja vetäisi naisen yhdellä pehmeällä liikkellää vierelleen sohvalle. Kirsikka painoi violehtivat huulensa naisen huulille, ja nainen vastasi suudelmaan.

Kirsikan viileät kädet upottautuivat topin alle, silitellen selkää, mahaa, kylkiä. Ne nostivat hitaasti topin naisen päältä, hitaasti. Kädet saattoivat eksyä rinnoillekin, he huokaisivat.

Kaikki tuntui hidastetulta. Kumpikaan ei nauranut, hymyili vain. Kumpikaan ei katsonut toista muualle kuin silmiin. Nainen vilkaisi vain kerran heidän yläpuollaan roikkuvaa krusifiksia, silmät palaen.

Kirsikka riisui sukkahousut toisen päältä, he olivat nyt toistensa, nyt ja aina kuolemaan asti, eivätkä he tarvinneet siihen avioliittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti