Sisälläni kytee pieni ääni, joka kuiskii ikäviä asioita. Se kertoo että ennen minua olisi halattu lujemmin, suudeltu intohimoisemmin, kuunneltu enemmän, ikävöity päivänkin jälkeen. Se saa pallon juuttumaan kurkkuuni ja silmäni kostumaan. En minä halua ajatella näin. Se on vain väärin. Olemmeko me muuttuneet? Vai olemmeko vain nyt jättäneet vaaleanpunaiset lasit jälkeemme? Haluan ne takaisin, haluan kelata vain ajassa taaksepäin ja nostaa maasta ne.
Haluan taas tuntea perhosia kun jään bussipysäkkisi kohdalla. Haluan taas sävähtää kun kosketat kättäni. Haluan että kiedot kätesi ympärilleni lujasti ja aivan yhtäkkiä ja kerrot rakastavasi minua paljon. Haluan taas tuntea oloni erityseksi, haluan tuntea oloni rakastetuksi. Haluan taas tuntea perhosia kun jään bussipysäkkisi kohdalla. Haluan taas sävähtää kun kosketat kättäni. Haluan että kiedot kätesi ympärilleni lujasti ja aivan yhtäkkiä ja kerrot rakastavasi minua paljon. Haluan taas tuntea oloni äin ja nostaa maasta ne. Haluan taas tuntea painautua sinuun kiinni kuin en olisi ikinä tehnyt sitä.
Ärsytät minua, mutta en voisi elää ilman sinua. Illalla taas nukahdan viereesi pettyneenä, kun käännät selkäsi.
