Me kätkeydytään varjoihin, vaikka halutaan loistaa parrasvaloissa, niiden keskellä. Me hukutaudutaan murheisiin pimeyden varjoissa, mutta me halutaan olla onnellisia, valoissa ja lämmössä. Me kerrotaan toisten murheita, jotka he haluavat piilottaa varjoihin, mutta itse pidetään paljon asioita poissa valon tieltä. Me uskotellaan lapselle, ettei pimeässä ole mitään pelättävää, vaikka sisimmässämmme me pelätään itsekin.
Me sytytetään lamppu, kynttilä, jotta me voidaan karkoittaa pimeys, vaikka osa siitä asuu sisällämme. Me puhutaan kuinka muut ovat pahoja, mutta entä omat tekomme?
Me haukutaan, huudetaan, kidutetaan, raivotaan, tuhotaan. Minkä takia? Itsemme, emme muiden, vaikka me uskotellaan niin itsellemme. Me tehdään tämä muiden vuoksi, eikö niin.
Ihminen on omituinen eläin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti