lauantai 29. joulukuuta 2012



Astelin lavalle. Kevyin askelin, huomaamatta. Mustassa puvussa, täysin valaisemattomana, herkän luokse. Sen herkän, joka pelästyy minua, kaatuu maahan, taidokkaasti kadotetaan lattialuukun läpi ja minä valtaan lavan. Olen liikkeissäni nopea, mutta tekniikkani on tarkka. Pum. Levitän käteni auki, kuin musta jättimäinen kotka ja uhmakkuuden voimasta valkoinen kaatuu maahan, kuolee, pelästyy, ymmärtäköön kukin niin kuin haluaa.

Otan muutaman hallitun pyörähdyksen lavalla, tarkat askeleet kiidättävät minua ympäriinsä, olen heikko, surullinen ja uhmakas samaan aikaan. Vauhti kiihtyy, kiihtyy nopeampaan, aina vain kuljettaa minua eteenpäin, saavuttaisin pian sooloni huipun: grand jeté, spagaattihyppy.

Liikkeni muuttuvat nykivämmiksi, mutta pidän ne silti kauniina. Lavalle ryntää joukko miehiä, sotilaita, jotka murhaavat ilkeän linnun. ”Räpiköin” karkuun, pyörähdys, pyörähdys, nätit askeleet, grand jeté ja yksi miehistä ottaa minut kiinni, valokeila meihin, hän pyörittää minua, huimasti, me taistelemme ja lopulta kun muut ovat hävinneet lavalta, hän hellästi painaa minut maahan, täysin samaan kohtaan, johon valkoinen kuoli ja minäkin katoan lattialuukun läpi.

Minua odotti iloinen, hymyilevä ja kehuja täynnä oleva ryhmä, ja he syytivät niitä minun ja kaksoissiskoni päälle. Me molemmat hymyilimme loisteliaasti, niin kuin kuuluiki, ja kiittelimme, niin kuin kuuluikin. Sydämeni pamppaili; olisin halunnut tanssia lisää. Askeleet toistuivat päässäni aina vain uudestaan, aina vain nopeammin. Askel, askel, askel, kädet, pyörähdys, pyörähdys, askeleet, nopeampaa, nyi!, pyörähdys, pyörähdys, nätit askeleet, grand jeté, syliin, pyöri!, kuole!

2 kommenttia:

  1. Tosi erilainen ja kiinnostava blogi! ♥

    http://on-the-summer-breeze.blogspot.fi/

    VastaaPoista