Hän istui punaisessa T-paidassaan terassilla, kaljatuoppi kädessään, kuunnellen tarkasti kuinka radiosta raikasi Aerosmithin Cryin’. Hän pörrötti hiuksiaan ja virnisti ohi kulkeville teinitytöille, jotka katsoivat häntä ihaillen. Tuollaisiin täytyisi kaiketi tottua. Hörppäys tuopista ja vilkaisu kadulle. Poliisiauto vilahti muiden autojen ohi, pillit vinkuen ja hän seurasi sitä katseellaan, kunnes se katosi näköpiiristä. Auto muistutti häntä hänen villistä vuosistaan, jolloin putkassa tuli käytyä aika usein. Nykyään hän oli rauhoittunut, ja tiesi rajansa. Silloin, kun rajoja ei tiennyt, ei paljoa istuttu päiväkaljalla rauhallisella terassilla, vaan päivällä podettiin krapulaa, illalla rellestettiin uudestaan. Katse kääntyi takaisin tuoppiin ja terassiin. Terassia vastapäätä oli Tampereen Pakkahuone ja Klubi, joista ensimmäiseen hän suuntaisi tänä iltana, lavalle soittamaan, ensimmäistä kertaa kunnon yleisön eteen. Toki jotain pikkurupukeikkoja oli tullut vedettyä ties missä pitkin kesää, mutta nyt hänen bändinsä oli päässyt lämppäriksi.

Hän käänsi katseensa baariin sisälle. Televisiossa pyöri Sopranos ja tarjoilija taiteili ihmisten seassa tuoppipino kainalossaan. Hän ei tiennyt miksi, mutta hänen oli aivan pakko tehdä turhia, pieniä havaintoja ympäristöstään. Hän ei edes muistanut, koska tämä oli alkanut. Tuoppipino kohosi jonnekin taivaisiin, kuitenkaan kaatumatta ja särkymättä lattialle. Hän oli aina ihaillut tarjoilijoita, jotka taitasivat tuon taidon. Joskus nuorempana hän oli aikonut opiskella baarimikoksi vain ja ainoastaan sen takia, että opettelisi kantamaan tuoppeja.

Aurinko katosi osaksi jonkun taakse, joten hän käänsi päänsä. Hänen edessään seisoi punatukkainen tyttö, joka hymyili. Tällä oli päällään punainen toppi ja tummansininen farkkuliivi. Tytöllä oli siideri kädessään ja tämä aukaisi suunsa: ”Onko tässä vapaata?” Hän vain nyökkäsi ja kaappasi tuoppinsa kouraansa, ottaen siitä hörpyn.

”Onko sulla jotain menoa tälle illalle?” tyttö pudotti pommin, aivan kuin he olisivat tuttuja, ystäviä, jopa enemmän. Hän nyökkäsi ja osoitti Pakkahuonetta. ”Mä esiinnyn”, tämä vastasi ja odotti tytön reaktiota. Tyttö naurahti, ja katsoi nyt arvioivasti häntä. ”Sinä, Arctic Monkeysin lämppärinä?” tämä sanoi. Hän vain nyökkäsi ja joi tuoppinsa loppuun.

”Harmi sitten, mulla olisi ollut yksi ylimääräinen lippu”, tyttö sanoi ja meinasi nousta. ”Eiköhän noin nätti tyttö löydä itselleen muutakin seuraa. Toki mä voin tulla sun seuraksi yleisöön esiintymisen jälkeen”, hän heitti, käänsi rennosti päänsä sivulle, kuin ei välittäisi vastauksesta. Oikeasti tyttö kiehtoi häntä, hän halusi viettää tämän kanssa iltaa. ”Ja sitten sä voisit kertoa mielipitees meidän musasta. Mulle olis tärkeetä, jos tollanen perikaupunkilainen kertois mulle mielipiteensä. Mä asuin vielä tammikuussa Saimaan rannalla vanhempien kellarissa nimittäin”, hän jatkoi, edelleen katsellen muualle. 

Tyttö katsoi häntä, ja vastasi: ”Nähdään siis.”