sunnuntai 11. marraskuuta 2012


Ulkona seisoo metsätiellä menninkäinen. Sen tukka on sekaisin ja sojottaa kohti jokaista ilmansuuntaa. Tumman pehkon alta kurkkaavat vihreänsinertävät silmät jotka tuijottavat eteenpäin. Polku on lumen peitossa reunoilta, keskeltä se on pehmeää mutaa, johon menninkäisen mokkasiinit uppoavat. Ulkona ei ole talvi, siellä ei ole kaunista; kaikki on mustaa ja rumaa. Metsätietä valaisee yksi keltainen lamppu, joka saa kosteat puiden kuolleet oksat kiiltämään.

Menninkäinen astui askeleita, pitkin tietä. Oksat katkeilivat sen kevyen ruhon alla ja polku muuttui koko ajan synkemmäksi, valon jäädessä taakse. Menninkäinen tiesi olevansa vaarassa, mutta ei mahtanut mitään mahastaan ulos pyrkivälle kurinalle. Repussa ei ollut enää mitään jäljellä, joten menninkäinen pysähtyi, poikkesi polulta ja kyykistyi sammaleisen kannon luokse. Menninkäinen keräili mustikoiden varpuja, kaikkea mitä suuhunsa saattoi panna, ja täytti niillä mahansa.

Tämä pelästyi kovasti kuullessaan polulta rasahduksen. Metsästäjät. Ne saivat hänet kiinni noin nopeasti. Menninkäinen kiitti onneansa, että oli pimeää, eivätkä he voineet nähdä hänen jälkiään, jotka johdattivat pienen kuusen alle. Menninkäinen istui kyyryssä, tarkkaili silmillään kuinka saappaat seisahtuivat hetkeksi polulle, ja jatkoivat matkaansa eteenpäin. Metsästäjät olivat jättäneet hevosen nähtävästi tielle, polku ei ollut mitään ihaninta maastoa ratsastamiseen.

Menninkäinen ei uskaltanut liikkua, vaikka metsästäjä oli varmaan ehtinyt jo kauas. Monen päivän jatkuva kulkeminen iski nyt menninkäiseen,  ja tätä alkoi suuresti väsyttää. Vaikka menninkäinen kuinka yritti estää luomiaan sulkeutumasta, ne painuivat kiinni. Menninkäinen vajosi uneen kuusen alle, pienenä myttynä, toivoen että metsästäjät eivät löytäisi häntä. 

6 kommenttia:

  1. http://fantasy-kirjablogi.blogspot.fi/2012/11/haaste.html
    HAASTE!

    VastaaPoista
  2. tosi mielenkiintoinen blogi sulla =)

    ♥ leave-world.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Blogistasi tehty esittely on valmis ja löydettävissä täältä! Suosittelen tarkistamaan esittelyn vielä virheiden ja täydennysten varalta. Ihanaa loppusyksyä!

    # Helmi (jokonappaa.blogspot.fi)

    VastaaPoista