Ja kun luotin sinuun,
uudestaan,
täydellisesti,
sinä vain käännät selkäsi, hetkeksi,
ja näin menetät sen,
keräämäsi luottamuksen.
Oliko se sen arvoista,
vai etkö vielä olekaan tajunnut?
Kuinka ilkeästi puukotit minua, satutit arkaan paikkaan,
johonkin mikä on minun omaani,
ja hataraa.
Käännyttivätkö ne sinutkin minua vastaan?
Ja minua pelottaa.
Käteni tärisevät.
Kyynelet koittavat nousta silmiin.
En salli sitä.
ps. kiitos lukijat, kun aktivoiduitte ainakin hetkeksi, nyt tiedän, että ette ole vain haamuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti