Kertomus miehestä

Tämä on kertomus miehestä, joka oli mieleltänsä kyllin sairas harkisetmaan itsensä surmaamista. Hän oli päätynyt tähän tilanteeseen useiden vastoinkäymisten sekä itsensä kadottamisen johdosta.

Mies, kutsuttakoon vaikka Giappettoksi, matkusti kotikaupungistaan maalle, mietiskelemään tätä synkkää asiaa. Hän halusi keksiä mahdollisimman monta perustelua asiaa vastaan ja puolesta, eri kanteilta. Näin hän halusi tehdä, koska tiesi tämän teon olevan totaalisen peruuttamaton, eikä se juurikaan voinut epäonnistua. (epäonnistuneen itsemurhan tekevät huomiota hakevat). Hän saapui erään hyvän ystävänsä maatilalle, koska oli itse joutunut myymään tilansa rahallisten ongelmien vuoksi. Koko maatila oli tyhjillään, lukuunottamatta palvelijatyttöjä sekä renkejä, mutta he lupasivat pysyä poissa Giappetton tieltä.

Joten syötyään suorastaan maukkaan illallisen, mies käveli rannan tuntumassa olevaan pieneen puutarhaan, jossa oli vaaleansininen huvimaja. Giappetto päätti nukkua siellä tämän yön, ja miettiä itsensä surmaamista, niin kauan, kunnes nukahtaisi.

Ensiksi tämä aloitti miettimällä, miksi hän tekisi itsemurhan, ja miksi se olisi sallittua moraalisesti. Ensimmäisenä, hänen mieleensä toki juolahti, että koska hän oli kokenut niin monia vastoinkäymisiä, kuten liiketoimien epäonnistuminen ja lapsen kuolema. Siinä hän vetoaisi elämänsä kurjuuteen, mutta vaikka Giappetto lupasikin itselleen, että keskittyisi ensin asian puolesta keksimiinsä puoliin, keksi hän oitis vastaväitteitä. Vastoinkäymisistä huolimatta hänellä oli ihan kelpo vaimo, ja eikä heidän taloaan oltu viety. Hän harjoitti ammattiaan ja sai siitä kelpo toimeentulon, vaikka viimeisin tappio oli maksanut hänelle kesähuvilan. Hänellä oli muutamia ystäviäkin. Kunnon kristityn tavoin hänen kuuluisi olla kiitollinen jo näistäkin pienistä elämän iloista, joten Giappetto soimasi itseään ankarasti.

Toisaalta myös luovuttaminen elämän suhteen olisi väärin, mutta Giappetto ei nähnyt syytä, minkä puolesta taistella. Hänen elämänsä ei ollut sillä hetkellä ihmisen arvoista, vaan täysin ala-arvoista, mutta nähtyään niin paljon köyhien kärsimystä matkallansa tänne, hän ei voinut vedota enää tähän syyhyn.

Ja elämä todellakin oli lahja, josta hänen oli oltava kiitollinen. Olihan hän aina muistakin lahjoistaan aina kiitollinen, vaikka ne eivät olisikaan hänelle sopivia, tai ollenkaan käyttökelpoisia. Sehän olisi suorastaan törkeää, jos hän ei olisi kiitollinen saamistaan lahjoista. Olipahan ne kenen antamia tahansa, mutta varsinkin Jumalan antamasta lahjasta, elämästä, oli oltava kiitollinen.

Giappetton pää oli suorastaan sekaisin, mutta hän nukahti huvimajan pienelle sinertevälle puupenkille. Koko yön kuu valaisi hennosti miehen miettimisestä vaalenneita kasvoja.

Aamulla Giappetto heräsi voimakkaaseen auringon paisteeseen, sekä napakkaan koputukseen huvimajan ovelta. Eräs palvelustyttö oli tuomassa miehelle aamiaista, koska tämä oli nukkunut niin pitkään, ettei ollut ehtinyt syömään sitä samaan aikaan huvilan isäntäväen kanssa, joka oli aamuyöstä saapunut varoittamatta huvilalle. Giappetto käski palvelustytön kertoa heille terveisiä, sekä viestin, että hän asuisi huvimajassa vielä ainakin tämän päivän, ja lähtisi mahdollisimman pian pois vaivaamasta heitä. ’

Syödessään aamupalaa, Giappetton mieleen tuli yksi kymmenestä käskystä: ”Älä tapa.” Luonnollisesti, käskynhän piti koskea myös ihmistä itseään, vaikkakin miehellä oli itsemääräämisoikeus, ainakin jossain määrin.

Mietittyään päänsä puhki, Giappetto ei keksinyt tarpeeksi hyviä perusteluita tukemaan itsemurhan tekemistä. Niinpä mies nielaisi pahan olonsa, joka oli jo suuresti lieventynyt hänen ajatellessaan elämäänsä tarkemmin. Nyt kun pääsisi palaamaan ihanaisen vaimonsa lämpimään syleilyyn, kaikki luultavasti olisi niinkuin ennen kaikkia onnettomuuksia.

Jo sinä iltana Giappetto hyvästeli isäntäperheensä, ja lähti palaamaan kohti kotikaupunkiaan.