keskiviikko 11. tammikuuta 2012

When we stand together.

Kirpeä tuuli puhalsi Juuliaa kasvoihin, ja tyttö hautautui osaksi kaulahuiviinsa sisään. "Nyt sä näytät ihan joltain rosvolta Zacharias naurahti ja nappsi kiinni vaalean tytön kädestä. Juulian sydän pompahti, ja hento puna levisi hieman jo pakkasen punertamille vaaleille kasvoille. Juulia hautautui syvemmälle kaulahuiviinsa, peittääksen punansa.

Juulian ajatukst vaelsivat siihen päivään, kun hän oli tavannut Zachariaksen ensimmäisen kerran. Valokuvauskurssi oli juuri alkanut, ja heidän piti löytää koulusta jotain kuvattavaa, joten Juulialla oli kamera kourassa tämän pyöriessä käytävillä. Zacharias seisoi aulan portailla, syöpäkääryle sormien välissä, ja sitä poika kuljetti huulilleen, käytävässä leijaili tupakan hajua, ja savun pystyi näkemään silmillään. Ikkunasta paistanut aurinko oli laittanut pojan tummanruskeat hiukset kiiltelemään. Ajattelematta Juulia oli napannut kuvan ja poika oli käännähtänyt ääntä kohti. Zacharias oli kävellyt Juulian luo, ja Juulia oli meinannut alkaa pyytelemään anteeksi, mutta poika oli nopeampi. "Tiesitkö, ettei toisista saa ottaa kuvia ilman lupaa?" Zacharias virnisti, ja Juulia huomasi, ettei poikaa se oikeasti haitannut. Juulia otti uuden asenteen poikaa kohtaan ja jatkoi kiusoittelua. "Tiesitkö sinä, ettei sisällä saa polttaa?" Juulia naurahti ja istui valkoiselle pöydälle, joka oli naulakoiden alla. Zacharias irvisti, ja heitti tumppinsa ikkunasta.

Kun he olivat alkaneet olla enemmän yhdessä, Juulia oli pakottanut Zachariaksen lopettamaan tupakoinnin. He eivät seurustelleet, vieläkään, ja siitä Juulia oli katkera, hieman.

He nojailivat siltaa vasten. Silta oli täynnää lukkoja. He näkivät Tammerkosken, ja Hämeensillan. Zacharias siirtyi Juulian taakse, lukitsi hänet käsillään kaiteen ja itsensä väliin. Juulia tunsi pojan seisokin ja hellä hymy nousi hänen huulilleen. Jos totta puhutaan, hänenkin teki mieli. Samaan aikaan kuitenkin epävarmuus kasvoi, hänen sisällään kuin syöpä.

"Mitä me ollaan?" vaalea tyttö kysyi, mutta katseli edelleen vettä, ja sillalla käveleviä ihmisiä. Zacharias kumartui hieman, ja kuiskasi työn korvaan: "Pari." Ja Zacharias painautui Juuliaan kinni. Ja Juulian hiukset tuoksuivat kinuskilta.

2 kommenttia:

  1. oijoi. rakastuin viimeistään viimeisen lauseen kohdalla. oot mahtava!

    VastaaPoista
  2. Ihana ! Lukemisesta tuli ihan hyvälle tuulelle.:)

    VastaaPoista