lauantai 7. tammikuuta 2012

Nightmares.

Kerrankin olin päässyt eroon painajaisista, kummituksista mun päässäni. Niistä, joissa kylmä ja pitkäsorminen noidan käsi vetäisee mut sängyn alle ja syö miut. Joissa vahvat kädet kuristavat mut sängyn laitojen yli sänkyyni. Joissa sänkyni on täynnä hämähäkkejä. Luulin että olin jo aikuistunut, päässyt eroon tästä mielikuvituksesta, mutta nyt mä jo pelkään pimeää ollessani yksin. Mä odotan, että kohta ovi paiskautuu kiinni, tai auki, kuuluu askelia ja joku selittämätön  näkymätön olento hengittää mun kasvoihin, repii sitten sängystä ja vetää mut pimeyteen. Mä kuuntelen kaikkia niitä ääniä, joita kuuluu hiljaisessa talossa, odottaen, sydän hakaten. Mä odotan, että joku sytyttää talon palamaan. Tai joku ampuu muhun myrkkynuolia niin että mä tulen hulluksi ja kuolen lopulta sähkötuolissa.

Mun oloni on kertakaikkiaan turvaton, ihan kuin joku ilkeä äitipuoli olisi juottanut mulle lientä, joka saa aivot ylikierroksille, sydämen hakkaamaan, eikä mulla voi olla turvallinen olo. Joskus tuntuu kuin joku istuisi mun jalkojen päällä kun makaan sängyssäni, etten pääsisi karkuun, pois, ja sillloin piiloudun peiton alle, vaikka tiedän, alitajuntani tietää, ettei se auta mitään. Haluaisin hautautua sinne, ja unohtaa koko mielikuvitukseni, elää aikuisten maailmassa jossa kaikille asioille oli tieteelliset merkitykset, ja niille, joille ei ollut, niitä ei asioita ei ollut olemassakaan. Ei noitia tai aaveita.

Mä voisin ottaa imurin ja imuroida nämä mielipuoliset ajatuksen korvan kautta pois mun myrkyttyneestä mielestäni, sitten voisin olla aikuinen ja elää ilman pelkoa. Kaivautuisin pinnalle piilostani itsevarmana, kaikki ajatukseni olisivat omiani, eivätkä noidan liemen aiheuttamia. Olisin vahva ja itsenäinen, pystyisin nukkumaan yksin. Jos vain voisin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti