minä olen vain pieni ihminen

minä haluisin olla se ketä kaikki ihailevat. ketä sinä katsoisit kuin aarretta, kun nykyään olen vain tyttösi. minulle se on paljon, elämäni. sinusta en tiedä. olenko sinulle vain leikkiä, pientä ja hauskaa, vai suurta, kuten minulle, jotain mikä täyttää elämän ja saa jaksamaan, vaikka välillä se masentaakin. rakkaus on illuusio, johon puhkotaan reikiä. niitä reikiä ei saa tulla liian montaa, muuten rakkaus hajoaa. silloin se katoaa ja lentää kuin ilmapallo, johon puhallettu ilmaa, mutta ei solmittu sillä hetkellä kun se päästetään irti sormista. roikun vain sanoissasi, odotan tekoja, luotan siihen että olen vielä joskus todella onnellinen, niin etten ole surullinen kuin 4 päivää vuodessa. minä haluan olla rakastettu, jota olen, tai ainakin niin luulen. minä haluan olla kaunis, minä haluan olla vahva ja upea, sillä itsevarmuus tuo kauneutta. haluan olla notkea kuin tanssija ja omistaa kauniin, viettelevän äänen. haluan, että ihmiset miettivät jotain kävellessään minun ohi kadulla. mieluiten jotain hyvää, sillä maailmasta tulee paljon parempi paikka, kun unohdetaan kaikki paha.

pysähdyn.

ja jatkan matkaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut, mutta en tajua, ettet sinä pysty siihen. tai siis, en tajunnut ennen. nyt ymmärrän. koitan olla parempi ensi kerroilla. mutta huomioithan sinä minunkin tarpeeni olla fyysisesti läheinen? tiedän yhden keinon, jolla saan sitä, mutta olet alkanut torjumaan minua. auta minua, halaa ja syleile, suutele niskaa hellästi ja laita minut kikattamaan, ihan kuin silloin kun rakastuttiin. 

ja minä haluaisin sanoa kauniita sanoja ja laittaa ne nurin rumilla ja hakata niitä vertauksilla jotka ovat tuulesta temmattuja, mutta en vain pysty nyt. en pysty kirjoittamaan mitään fiktiivistä tällä hetkellä. inspiraatio tulee vain kun on kovin syvästi masentunut tai jotenkin onnellinen tai sattuu näkemään jotain eriskummallista ja mainiota, mutta nyt olen vain tyhjä kuori koska kaikki tunteet ovat vuotaneet tänään pois. vapisevin sormin kirjoitan tätä, miettien viitsinkö julkaista, kiinnostaako teitä, montako lukijaa menetän tällä tunteiden purkauksella?

mahdatteko te tajuta, kuinka paljon ujutan tunteitani ja elämäni tapahtumia teksteihin joita julkaisen. tiettyjä olotiloja, mutta ei mitään sanasta sanaan. tykkään liioittelusta, ja totta kai mielikuvitus on kiva kaveri. mutta ne olotilat, joita tapaan itsessäni, ujuttautuvat ovelasti tarinoihin ja varsinkiin runoihin. runot ovat kovin helppoja tulkita, ainakin minun kirjoittamani. teistäkin on tullut nyt rakkautani, pienistä lukijoistani, jotka ehkä tietämättään auttavat minua käsittelemään tunteitani, niin että en räjähdä ja pirstoudu miljooniksi haaleanvärisiksi sirpaleiksi, koska kaikki palavan kirkas väri paloi pois räjähdyksessä. jäljelle jäi vain haalenneet, rumat palaset, joita kukaan ei kaipaa. onneksi niin ei ole vielä käynyt. ja kaikki vain pelottaa ja voisin kaivautua omiin unelmiin ja peittoon, joka tuoksuu sinulta.

ja nyt, vain odotan, ja odotan. koska sinä suostut puhumaan minulle vapaaehtoisesti. siihen asti jätän sinut rauhaan. mutta en anna käydä niin kuin viimeksi tähän aikaan viime vuonna. en ikinä. en anna enää itseni sortua siihen, ja sen seurauksiin. nyt vain jään miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos et olisi hymyillyt sen jälkeen kun kerroin rakastavani sinua vielä palavasti. olisinko tehnyt niin kuin suunnittelin? olisinko oikeasti etsinyt käsiini huumeita ja hankkinut itseni laitokseen, jotta saisin huomiota? luultavasti kyllä. sydän särkyneenä teen mitä vain. kuten satutan toisia ihmisiä. anteeksi sinä pieni ihminen, jolta varastin 2 viikkoa kesästä ilkeästi romanttisilla sanoilla. olen pahoillani, ja olen meinannut tekstata pelkästään jotta pyytäisin anteeksi, mutta tiedän että nauraisit. koska siitä on jo kauan.

antakaa kaikki anteeksi minulle, ja minä yritän olla parempi ihminen. yritys on aina kova, mutta apulantaa lainatakseni, sota tähän sieluun solmittiin.