Et koskaan pääse taivaaseen.

Makasin lattialla. Stereot tärähtelivät musiikin tahtiin ja ummistin mustaksi meikatut silmäni. Viime vuosien tapahtumat vilahtivat nopeasti silmieni edestä. Räväytin silmäni auki ja yritin tasa kiihtynyttä hengitystäni.

"mitä ne minusta tahtoo"

Nojasin kyynärpäihini ja tuijotin seinää, johon oli kirjoitettu mustalla tussilla. Seinää koristi lista seitsemästä kuolemansynnistä pahimmasta laskevassa järjestyksessä.

1. Ylpeys/turhamaisuus

2. Kateus

3. Viha

4. Laiskuus

5. Ahneus

6. Ylensyönti

7. Himo

"Neljä seitsemästä", kuiskasin, hymyillen sitten omahyväisesti, mutta silti pelokas värähdys kulki pitkin kehoani jättäen jälkeensä kananlihalla olevan ihon. En halunnut enää jatkaa tätä, en halunnut enää muuttua kuolemansynnistä toiseksi.

"Hei miten mä jatkan tästä"

"Hei kato mitä Tomi osti mulle! Aitoo kultaa", vaaleahiuksinen tyttö sanoi ja keikisteli merkkifarkuissaan korkokengillä suuren tyttölauman keskellä. Tyttö suoristi Ed Hardyn topiaan ja nuolaisi voimakkaasti punattuja huuliaan. Ihailevat huokaisut ja kateelliset kommentit kaulalla riippuvasta kultasydämmestä sai Eerikan kasvoille kohoamaan tyytyväisen hymyn.

"Mä olen täydellinen."

"Niin olet."

"Kaunis..."

"Ja itsevarma. Upea. Jotain uskomatonta."

Hymyilin muistoille. Koulun ehdoton kuningatar. Poikaystävä, joka kustansi kaiken, mihin köyhällä tytöllä ei ollut varaa. Olin voimakas. Pelätty. Ihailtu. Mutta maailmani oli tuhoutunut muutamissa viikoissa, vain yhden ihmisen takia. Uuden kuningattaren. Luonnostaan platinablondi, malliakin kauniimpi Julia täydellisyydessään. Julia ruskettuneen ihonsa kanssa oli tuhonnut kaiken mistä pidin kiinni, kaiken mihin turvauduin.

"Mikään mihin mä uskoin
Ei jatku tän kauemmaksi "

"Kato nyt tota", Eerika ajatteli ja kiristeli hampaitaan. Tyttö oli solminut hiuksensa nutturalle ja maalannut silmänsä mustalla. Käsi näpräsi villatakin taskussa olevaa viimeistä syöpäkäärylettä. "Pintakiituri", kuiskaus, joka oli osoitettu hänelle. Kuiskaaja keikisteli Tomin kainalossa eteenpäin käytävää. Julian hovi seurasi kiltisti kipittäen perässä.

Tyttö hypisteli edessään olevaa mekkoa. 150 euroa. Ei tytöllä ollut varaa. Eerikan poikaystävä oli jättänyt hänet ja lähtenyt Julian matkaan. Hyvästi kauniit vaatteet. Yksi asia lisää, mistä olla kateellinen sille likalle.

Suurin osa kateudesta oli kadonnut, mutta vieläkin tuon ajan ajatteleminen teki kipeää. Hitaasti kateus oli muttunut joksikin muuksi, joka oli enemmän haitallista muille ihmisille. Viha.

"Kun valot syttyy Itäkeskukseen,

Ei Eerika pääse taivaaseen"

"Eerika, mitä sä olet tänään..."

"Painu vittuun siitä. Mä vihaan kaikkea. Teitäkin. Mä lyön sua jos et sä mene", vihaiset sanat ryöppysivät vahingoittavasti mustahiuksisen Eerikan suusta. Ovi painui kiinni Eerikan äidin perässä ja tyttö käänsi stereot kovemmalle.

"Haista huora oikeesti nyt paska. Kato mitä laitat päälles. Ja saatana. Älä kato mua noin. Mä lyön sua. Löydät ittes palasina..."

"Eerika! Kaksi tuntia jälki-istuntoa ja minä soitan sinulle äidillesi jo kolmannen kerran kahden päivän aikana!" tiukka naisääni, Lehtola, karjaisi pienellä käytävällä.

Viha kohdistui tuona aikana minuunkin. Punertavat arvet ovat elävä todiste siitä. Vihasin kaikkea, vihasin myös itseäni. En ollut yhtään sen parempi kuin Juliakaan. Aivoni oli sokaissut viha. Lopulta äitin raahasi minut psykologille, ja puolen vuoden päästä hän totesi ongelman ratkaistuksi. Ongelma ei ollut todellakaan ratkaistu, vaan kun tajusin, mitä kaikkea olin tehnytkään, vaivuin syvään masennustilaan.

"Ne sanat jäi soimaan
Ne tahtoisi tappaa
Ei Eerika pääse taivaaseen"

 Tyttö makasi sohvalla, vieressään lasillinen vettä ja kasa koulukirjoja. Mustien hiuksiensa lomasta tyttö katseli punaista tiiliseinää.

"Eerika, voisitko viedä roskat?" äiti hymyili ja kohensi ruskeita hiuksiaan.

"En mä nyt ehdi enkä jaksa. Mä menen suihkuun", Eerika kuiskasi ja laahusti portaat alas kellarissa sijaitsevaan saunaan.

"Ota nyt lapsi itseäsi niskasta kiinni! Kouluarvosanasi ovat laskeneet, totta kai, koska et ole käynyt juuri ollenkaan koulussa! Et koskekaan kirjoihisi, et tee edes kotitöitä. Tämä on hirveätä, onko sinun pakko olla noin teini? Aikuistu, Eerika Ulla Maria Jurvela!"

"Ei Eerika pääse taivaaseen"