Näiden tähtien alla // OSA 2

Istun sängylläsi alasti, sinä nukut vieressäni suloisesti peittoon kääriytyneenä. Puhelimessa välkkyy seitsemän vastaamatonta puhelua ja viisi viestiä. En uskalla avata viestejä. En uskaltanut myöskään vastata puhelimeen, vaikka kehoitit. Minä vain suutelin sinua, vein käteni lantiollesi ja kaikki tapahtui. Niin kuin aina ennenkin. Noukin puhelimen käteeni, katselen sitä ja avaan viestin. ”Missä olet?” ”Juna tuli juuri, missä sinä olet?” ”Onko sinulle tapahtunut jotain?” ”KRISTIAN, vastaa puhelimeen!” ”Alan oikeasti huolestua nuori mies!”

Painan vihreää luuria nimen ”äiti” kohdalla. ”Hei. Mä jään Tampereelle Noran kanssa.” Puhelin toisessa päässä muodostuu hiljaisuus, ja kuvittelen kuinka äitini seisoo keittiön ikkunan edessä suu auki, tuijottaen rakasta pihaansa, joka on varmaankin lumen peitossa. Lopulta langan päästä kuuluu hiljainen ääni, josta kuulen selvästi pettymyksen. ”Oletko kertonut isällesi?”

Enhän minä ole kertonut isälleni. Lupasin kyllä äidilleni, että menen käymään, ilman sinua tai sinun kanssasi. En tiedä, haluaako äitini että sinä tulet. Unohdan kuitenkin kaiken, ainakin hetkeksi, sillä lämmin käsi silittää selkääni. Sinun kätesi. Sinun täysin suloinen kätesi, jossa on sirot sormet.  Sirot sormet, joissa kasvaa pitkät, kulmikkaiksi viilatut kynnet. Kulmikkaat kynnet, jotka hellästi raapaisevat, jotka ovat värjätty punaisiksi. Olet hellyyttävä kissa, kissa, jonka en halua kuolevan tai katoavan.