Hän on kaikin puolin hieman erilainen, mutta kuka ei olisi? Hän on iloinen ja rempseä, ja samaan aikaan herkkä ja hiljainen. Hän astelee lumisilla kaduilla inhoiten, hautautuu kaulahuiviinsa ja karvahuppuun, hymyilee bussikuskille ja tekee tilaa vanhuksille. Hän leipoo piparitaikinan omin kätösin ja keittää glögiä, hän askartelee ja leipoo muille joululahjat. Hän rakastaa ilahduttaa muita, onnellisuuden ilmeitä.

Hän pitää ruoasta, ruoanlaitosta, leipomisesta. Hän pitää siitä niin paljon, että haluaa tehdä sitä ammatikseen. Hän haluaa olla mahtava kokki, jolla on oma ravintola ja josta kirjoitetaan ihailevia raportteja lehtiin. Hän haluaa tarjota maailman parhaita jälkiruokia, sillä aivan liian usein kokit pelkäävät, jopa vihaavat jälkiruokien tekemistä.

Hän on rakastunut. Ei sitä välttämättä hänestä enää huomaa, mutta hän on. Aivan niin kuin puolitoista vuotta sitten. Hän viettää aikaansa mielittynsä kanssa päiviä, useita tunteja viikossa. Hän hymyilee. Hän myöskin nauraa, itkee ja riitelee. Kaikki ei ole valtakunnassa nimittäin aina hyvin. Silti hän on onnellinen.

Hän haluaa olla ihana. Hän haluaa olla kaunis. Hän haluaa olla se tyttö, jota kaikki kääntyvät katsomaan kadulla hieman ihmetellen, mutta ihaillen. Hän haluaa olla suosittu, mutta erilainen. Se tyttö, jota hän salaa katseli kateellisena yläasteella. Sellainen hän haluaisi. Sekin on hänelle tärkeää. Olla parempi ja ihanampi ihminen. Harvoin hän siinä onnistuu.