Pink flying ponies and lollipops.

40 postaus. WOW. Muutaman postauksen jälkeen on vuorossa 50 postaus, jonka kunniaksi ajattelin tehdä 50 faktaa minusta. Eli saa kysyä kysymyksiä! :)) Ja tässä tuliaisia ihmemaasta Japanista.

Huominen on laaja käsite.

Huomenna minä nousen,
syvyydestä.
Huomenna minä,
rakastun uudestaan.
Vielä huomenna,
nostan itseni pintaakin korkeammalle.

Kuitenkin päiväni kuluivat. Istuin piilossa, peloissani, peiton alla. Uskottelin itselleni rakastuvani vielä uudelleen. Kyllä minä vielä korjaisin rikkinäisen sydämeni.


Silti,
istun vieläkin,
unelmissani.
Vaaleanpunaisessa pilvessä,
haavemaailmassa.
Kuolevana,
katoavana.

Vielä kerran uskottelen, 
itselleni,
"Huominen on laaja käsite"

Nää kuvat ei sitten liittyneet millään tavalla koko tekstiin, hups. Mut siis Niilo eksyi meille tossa sunnuntaina, ja jotenkin olin hieman väsynyt ja oli tylsää, joten kirjottelin sen kädet täyteen sitten kaikkia totuuksia. Tos on vain pieni osa niistä kirjotuksista, mutta en jaksanut ottaa muista kuvia.

Ehkä teoistamme pienimmät, juuri ikuisiksi jää.

Painoin nenäni kiinni hiuksiisi. Nuuhkaisin, kaivaten, hiuksiesi mansikkaista tuoksua. Olit lähtemässä pois. Tiesin, sen pystyi tuntemaan ilmapiiristä.

”Rakastan sinua ikuisesti, tiedäthän sen?” kuiskasin.

”Ikuisuus on laaja käsite”, sinä vastasit vältellen, kiristelit hampaitasi.

”Tiedät, että tämä jää ikuisesti ajatuksiini. Tiedät etten ikinä löydä enää ketään toista”, kuiskasin uudelleen.

”Miksi juuri tämä? Tekoni pienin, miksi se jää ikuiseksi? Miksei jokin suurempi asia?” sinä sanoit nousten istumaan sängyn reunalle. Hitaasti aloit pukemaan päällesi, minun katsellessa sinua.

”Teoistaimme pienimmät juuri ikuisiksi jäävät, kulta.”

goodbye blonde.

YHYYY.

 

mun hiukset on pilalla. Huomenna parempi kuva. I promise.

what's in my bag?

Oon kaavaillu tätä postausta aika kauan, ja nyt sitten sen aikaiseksi tehdä. Kokosin kuvista yhden ison kollaasin.

Eli laukusta löytyy, Diorin J'adore-hajuvesi, pieni pullo siis. Rikkinäinen käsikoru, joka oli tuliainen Kiinasta. Yh :'< Tyhmä koulun ovi, joka hyökkäsi mun kimppuun ja rikkoi mun käsikoruni. 3 pinniä sekä pieni peili, jossa lukee mirror mirror... Toncilsseja, tähän kurkkukipuun, vaikka ne ei varsinaisesti olekaan kurkkukipuun tarkoitettuja lääkkeitä. Lompakko ja marimekon pieni 'kukkaro', jonne tungen kaikki h.kohtaiset tavarat. Keltainen Tupperwar-rasia jossa on purkkaa. Huulirasva♥ Meikkivoide sekä ripsari. Koulupäivinä laukusta löytyy myös kirjoja sekä penaali ja kalenteri. Joskus laukussa on myös säilötty kaverini tupakoita. :D

Et koskaan pääse taivaaseen.

Makasin lattialla. Stereot tärähtelivät musiikin tahtiin ja ummistin mustaksi meikatut silmäni. Viime vuosien tapahtumat vilahtivat nopeasti silmieni edestä. Räväytin silmäni auki ja yritin tasa kiihtynyttä hengitystäni.

"mitä ne minusta tahtoo"

Nojasin kyynärpäihini ja tuijotin seinää, johon oli kirjoitettu mustalla tussilla. Seinää koristi lista seitsemästä kuolemansynnistä pahimmasta laskevassa järjestyksessä.

1. Ylpeys/turhamaisuus

2. Kateus

3. Viha

4. Laiskuus

5. Ahneus

6. Ylensyönti

7. Himo

"Neljä seitsemästä", kuiskasin, hymyillen sitten omahyväisesti, mutta silti pelokas värähdys kulki pitkin kehoani jättäen jälkeensä kananlihalla olevan ihon. En halunnut enää jatkaa tätä, en halunnut enää muuttua kuolemansynnistä toiseksi.

"Hei miten mä jatkan tästä"

"Hei kato mitä Tomi osti mulle! Aitoo kultaa", vaaleahiuksinen tyttö sanoi ja keikisteli merkkifarkuissaan korkokengillä suuren tyttölauman keskellä. Tyttö suoristi Ed Hardyn topiaan ja nuolaisi voimakkaasti punattuja huuliaan. Ihailevat huokaisut ja kateelliset kommentit kaulalla riippuvasta kultasydämmestä sai Eerikan kasvoille kohoamaan tyytyväisen hymyn.

"Mä olen täydellinen."

"Niin olet."

"Kaunis..."

"Ja itsevarma. Upea. Jotain uskomatonta."

Hymyilin muistoille. Koulun ehdoton kuningatar. Poikaystävä, joka kustansi kaiken, mihin köyhällä tytöllä ei ollut varaa. Olin voimakas. Pelätty. Ihailtu. Mutta maailmani oli tuhoutunut muutamissa viikoissa, vain yhden ihmisen takia. Uuden kuningattaren. Luonnostaan platinablondi, malliakin kauniimpi Julia täydellisyydessään. Julia ruskettuneen ihonsa kanssa oli tuhonnut kaiken mistä pidin kiinni, kaiken mihin turvauduin.

"Mikään mihin mä uskoin
Ei jatku tän kauemmaksi "

"Kato nyt tota", Eerika ajatteli ja kiristeli hampaitaan. Tyttö oli solminut hiuksensa nutturalle ja maalannut silmänsä mustalla. Käsi näpräsi villatakin taskussa olevaa viimeistä syöpäkäärylettä. "Pintakiituri", kuiskaus, joka oli osoitettu hänelle. Kuiskaaja keikisteli Tomin kainalossa eteenpäin käytävää. Julian hovi seurasi kiltisti kipittäen perässä.

Tyttö hypisteli edessään olevaa mekkoa. 150 euroa. Ei tytöllä ollut varaa. Eerikan poikaystävä oli jättänyt hänet ja lähtenyt Julian matkaan. Hyvästi kauniit vaatteet. Yksi asia lisää, mistä olla kateellinen sille likalle.

Suurin osa kateudesta oli kadonnut, mutta vieläkin tuon ajan ajatteleminen teki kipeää. Hitaasti kateus oli muttunut joksikin muuksi, joka oli enemmän haitallista muille ihmisille. Viha.

"Kun valot syttyy Itäkeskukseen,

Ei Eerika pääse taivaaseen"

"Eerika, mitä sä olet tänään..."

"Painu vittuun siitä. Mä vihaan kaikkea. Teitäkin. Mä lyön sua jos et sä mene", vihaiset sanat ryöppysivät vahingoittavasti mustahiuksisen Eerikan suusta. Ovi painui kiinni Eerikan äidin perässä ja tyttö käänsi stereot kovemmalle.

"Haista huora oikeesti nyt paska. Kato mitä laitat päälles. Ja saatana. Älä kato mua noin. Mä lyön sua. Löydät ittes palasina..."

"Eerika! Kaksi tuntia jälki-istuntoa ja minä soitan sinulle äidillesi jo kolmannen kerran kahden päivän aikana!" tiukka naisääni, Lehtola, karjaisi pienellä käytävällä.

Viha kohdistui tuona aikana minuunkin. Punertavat arvet ovat elävä todiste siitä. Vihasin kaikkea, vihasin myös itseäni. En ollut yhtään sen parempi kuin Juliakaan. Aivoni oli sokaissut viha. Lopulta äitin raahasi minut psykologille, ja puolen vuoden päästä hän totesi ongelman ratkaistuksi. Ongelma ei ollut todellakaan ratkaistu, vaan kun tajusin, mitä kaikkea olin tehnytkään, vaivuin syvään masennustilaan.

"Ne sanat jäi soimaan
Ne tahtoisi tappaa
Ei Eerika pääse taivaaseen"

 Tyttö makasi sohvalla, vieressään lasillinen vettä ja kasa koulukirjoja. Mustien hiuksiensa lomasta tyttö katseli punaista tiiliseinää.

"Eerika, voisitko viedä roskat?" äiti hymyili ja kohensi ruskeita hiuksiaan.

"En mä nyt ehdi enkä jaksa. Mä menen suihkuun", Eerika kuiskasi ja laahusti portaat alas kellarissa sijaitsevaan saunaan.

"Ota nyt lapsi itseäsi niskasta kiinni! Kouluarvosanasi ovat laskeneet, totta kai, koska et ole käynyt juuri ollenkaan koulussa! Et koskekaan kirjoihisi, et tee edes kotitöitä. Tämä on hirveätä, onko sinun pakko olla noin teini? Aikuistu, Eerika Ulla Maria Jurvela!"

"Ei Eerika pääse taivaaseen"

hellässä halauksessa kaupungin.