HYVÄT LUKIJAT!

Hyvät lukijat,
te rakkaat kanit. Teitä on jopa 18 kappaletta. Mutta kuitenkaan ei näy kommentteja, ja jokaisessa tekstissä on vain yksi toiminto. Klikkailkaa niitä, kiitos. Palautekkin on aina vaihtelua, ja ne aina piristävät mun päivääni. Joka kerta kun oon saanut uuden kommentin, hypin riemusta, ja hehkutan sitä miehekkeelle.

Joten, jos vain viitsisitte, painakaa nappia, ja jos on jotain sanottavaa, sanokaa. Otan toki vastaan myös ideoita, mistä haluaisitte mun kirjoittavan.

Kiitos, rakkain terveisin,
Suklaahiiri

Pianon sälinää.

Olet kuin
herkkä pianomusiikki
palava tuli
hento tuuli
kesäinen aurinko
sykkivä kultasuoni
lämpöiset villasukat
järven laine joka liplattaa rannassa

Hymysi,
se valaisee pimeyden
VALOA VALOA VALOA
se vie sen pois,
kuivattaa upottavan suon altani

Olet kuin
silkkinen kangas
pehmeä viltti
suklainen jäätelö
kukkiva omenapuu
intohimoinen tanssi
pilvenhattara taivaalla
maailman ihanin pandakarhu
laumasta eksynyt lammas

Naurusi,
se sivelee korviani
kuin parhain klassinen musiikki
se tuo mieleeni muistoja
se tuo auringon minunkin päälleni

I'm Sorry.

Pyydän nyt anteeksi, kun saatte lukea tämän ehkä vähän vähemmän kiinnostavan postauksen, koska Venla päätti heittää minua eräänlaisella haasteella.

1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

kerroin ylempänä, murmelit.

 2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.

1. Katsellessani telkkaria, mun on pakko syödä jotain.

2. Pelkään epäonnistumista, joka on aika kamalaa, koska epäonnistuessani alan itkemään. Näin käy usein matikan tunnilla. Akward.

3. Opin biisien sanat helposti.

4. Näemme poikaystäväni kanssa lähes joka päivä.

5. Rakastan roskaruokaa.

6. Valokuvauksen ja kirjoittamisen lisäksi rakastan sisustamista sekä muotia. 

7. Haluan hiuksistani vitivalkoiset.

3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille / bloggaajalle.

hylkään tämän osion. anteeksi. :D

Fades Like Photograph.

Ja taivas sinertää
kuin turkoosi etelänmeri
joskus auringonpaisteet luovat taian
miksi kamera on silloin poissa
en saa näitä hetkiä ikuistettua
en saa kiinni niitä
sillä vain juoksen kävelen kiiruhdan katselen paijaan halaan suutelen rakastan vihaan juoruan kuuntelen hieron hemmottelen kipitän en katso taakseni
mutta en pysähdy

There is no believing.

Nainen katsoi olohuoneen seinällä olevaa ristiä, Jeesusta joka roikkui käsistään ja jaloistaan. Tuo tuhahti, hän ei enää uskonut. Ei sen jälkeen, kun oli löytänyt Kirsikan. Jostain syystä, hän ei halunnut ottaa ristiä pois seinältä. Hän halusi häpäistä sen, hän halusi olla vielä hyvä, vaikka ei uskonutkaan.

Nainen hätkähti aatoksistaan, kun ovikello soi, heleästi, luoden jännitystä. Tuo pyyhkäisi hieman hionneet kätensä kukkakuvioiseen sohvaan ja kiirehti eteiseen. Koko huoneisto näytti vanhan mummon kämpältä. Nainen räpelsi hieman tärisevillä käsillään oven auki, ja hymyili punapäiselle Kirsikalle.

Kirsikan tullessa sisään nainen katsoi, tarkasti, päästä varpaisiin. Musta neule ei ollut avonainen edestä, vaan näytti osan vaaleaa selkää. Ja paljasti myös sen, ettei naisella ollut päällään rintaliivejä. Haaleansiniset farkut olivat itsessään mitäänsanomattomat, mutta juuri Kirsikan päällä ne saivat aikaan vau-efektin. Nainen hymyili, heidän siirtyessään olohuoneeseen Kirsikan heitettyä nahkatakkinsa ja kenkänsä naulakkoon. Olohuoneessa Kirsikka katsoi puolestaan naista. Vaalea toppi, kynähame ja pitsiset sukkahousut. Kirsikka hymyili tyytyväisenä ja vetäisi naisen yhdellä pehmeällä liikkellää vierelleen sohvalle. Kirsikka painoi violehtivat huulensa naisen huulille, ja nainen vastasi suudelmaan.

Kirsikan viileät kädet upottautuivat topin alle, silitellen selkää, mahaa, kylkiä. Ne nostivat hitaasti topin naisen päältä, hitaasti. Kädet saattoivat eksyä rinnoillekin, he huokaisivat.

Kaikki tuntui hidastetulta. Kumpikaan ei nauranut, hymyili vain. Kumpikaan ei katsonut toista muualle kuin silmiin. Nainen vilkaisi vain kerran heidän yläpuollaan roikkuvaa krusifiksia, silmät palaen.

Kirsikka riisui sukkahousut toisen päältä, he olivat nyt toistensa, nyt ja aina kuolemaan asti, eivätkä he tarvinneet siihen avioliittoa.

Destroyed.

Siru pomppi kuin innostunut pikkulapsi nähdessään tikkarin huomatessaan Topiaksen kädessä muutaman levyn. Tyttö tunnisti ne kauan himoitsemikseen The Kooksin levyiksi. Pitkät kiharat pomppivat edestakaisin, heiluen maagisesti ja lumoten hetkeksi sinisilmäisen Topiaksen. Tyttö olisi niin täydellinen tyttöystävä, mutta Topiaksesta se ei tuntunut oikealta. He olivat jotain kaukaista sukua, laillisesti he voisivat mennä naimisiin. Mutta he olivat lapsuudesta saakka olleet läheisiä ystäviä, joten Siru tuntui sisarelta. Mutta Topieas oli huomannut, Siru ei mahtuisi häne elämäänsä, jos Topias haluaisi tyttöystävän. Naiset eivät halunneet Sirua Topiaksen lähelle, ihan kuin he kaksi olisivat olleet rakastavaiset, tai olisivat vieläkin. Mutta eiväthän he hyppineet toistensa kaulaan kuin rakastavaiset?

"Voi kiitos Topias, sä et tajua..." Siru vaikeni lukion käytävällä kun vaalea, kiharatukkainen poika käveli ohitse, nyrpeästi katsoen Topiasta, katsoen sitten merkitsevästi Sirua ja moikkasi tätä ohimennen. Sirulla oli aivan sama ongelma kuin Topiaksella. He eivät enää mahtuneet toistensa elämään.

He kävelivät yhdessä pois lukiosta, ja Siru huomasi vaalean pojan toisen tytön luona, hymyillen kuin aurinko. Tyttö hihitti ihastuneena ja mustasukkaisuus Sirun sisällä kasvoi kuin syöpä, se levisi hänen jokaiseen rajaansa, tappoi kaikki muut tunteet ja toi mukanansa vihaa, sitä mielipiteentöntä huomiohuoraa ja vaaleaa poikaa kohtaan. "Miten toi voi ees puhua tollaselle bimbolle?" Siru kihisi. Tätä se pojan merkitsevä katse oli merkinnyt. Se, mitä heillä oli ollut, oli päättynyt, ja poika halusi kostaa. Mutta mistä? Topias vetäisi Sirun pois koulun pihasta käsivarresta.

Siru näpersi korkeanukkaista vaalean beigeä mattoa Topiaksen perheen olohuoneessa. "Sä näytät tosi hajamieliseltä", poika sanoi höyryävä teekuppi kädessään. Tee tuoksui vaniljalta ja Topias unohtui tuijottamaan Sirua. "Mä vain mietin", tyttö vastasi tuijottaen mattoa lasittunein silmin.

"Entä jos me ei voida olla enää niin läheisiä? Me aateltiin, että lukiossa kaikki on helpompaa, mutta kukaan ei ymmärrä, kaikki aattelee että me viedään toisiltamme liikaa aikaa tai että me seurustellaan", Siru sanoi, oikeastaan osoittamatta sanoja Topiakselle ja vaihtoi asentoaan kuin lähteäkseen.

"Mutta kun sä olet niin tärkeä", Topias kakelteli ja siirtyi kohti tyttöä, mutta Siru kavahti loitommaksi.

"Mutta me aiheutetaan toistemme elämälle haittaa. Andreas... Eikä kukaan tyttö oo ollu susta kiinnostunut Ennin jälkeen."

Siru nousi ylös äänettä ja suunnisti äänettömät askeleensa eteiseen. Topias otti tytön kädestä kiinni ja esti tätä. "Irti Topias", tyttö äännähti hiljaisesti, mutti silti niin käskevästi, että Topias näytti pelästyneeltä oravalta ja ote helleni. Poika katseli sydän itkien tytön pukemista.

Siru vilkaisi surullisesti Topiakseen puettuaan ja väänsi kasvonsa hellään, hieman teennäiseen hymyyn.

"Tää tuntuu ihan syksyltä, kun linnut muuttaa pois. Mutta me ollan toistemme tuho, meidän täytyy pitää välimatkaa toisiimme. Tää sattuuu, mutta hyöty on suurempi kuin tää kipu", tyttö kuiskasi ja astui ulos lumiseen maailmaan.

Se oli viimeinen kerta kun Topias näki Sirun. Tyttö katosi sen jälkeen koulusta, mutta muisti vuoden päästä jouluna Topiasta joulukortilla, jossa kertoi muuttaneensa Helsinkiin pikkukylästä. Muutamia kuukausia myöhemmin Sirun äiti soitti, kun Topias oli kahvilla tyttöystävänsä kanssa. Siru oli tehnyt itsemurhan.

Scream.

Äiti huusi
"Mulla on keuhkokuume!"
Minua ei se liikuttanut ollenkaan
Ei tuo ole äitini,
en minä tuota rakasta
O-ou, olenpa minä paha ihminen
ja me vain riidellään